Instagram-kommentit ja virsikirja nousivat tärkeiksi inspiraation lähteiksi menneen viikon eduskuntakeskustelujen laaja-alaisissa, sivistävissä ja inspiroivissa puheenvuoroissa.
Rajoitusten kevenemistä on Raumalta saamiemme tietojen mukaan odotettu lähes sata vuotta.
Metsän eläimet olivat tyrmistyneitä, kun historiallisesti arvokkaaseen maisemaan iskettiin Espoon kaupunki. Eläinten mukaan Espoo on myös vaara niiden liikkumiselle.
Mikäli jonossa seisovan matkailijan eteen ja taakse sijoitetaan yksi suomalainen, turisti pystyy heidän avullaan pitämään yli kahden metrin turvavälin kaikkiin muihin.
Uhriutumiseen meni aikaa hieman yli 7000 vuotta. Turpeen uhriutuminen sujui rauhallisesti ja se sai valtavasti julkisuutta.
Helsingin suosituin kevätteatteri on Säätytalon näyttämöllään pyörittänyt Kehysriihi-tulkintaansa täysille etäkatsomoille jo viikon ajan. Näytelmän lopullinen kesto selvisi tänään.
Turvetuotanto voitaisiin säilyttää nykyisellään, mikäli turvetta ryhdyttäisiin polttamisen sijasta käyttämään maksuvälineenä.
Suomalainen lainsäädäntö esti miestä pääsemästä baariin tänäaamuna, vaikka Uutissirkuksella oli tarkoitus lähettää livestriimi päivän tärkeimmästä tapahtumasta. Onnistuimme kuitenkin tekemään liveseurantaa tilanteesta koko päivän ajan. Miehen mukaan hallituksen pitäisi erota.
Koronarokotteen saatuaan jopa yksi 825 miljoonasta ihmisestä liukastuu hillosipuliin.
Päijäthämäläisen miehen epäillään olleen tyytyväinen hallituksen ja viranomaisten koronaviestintään. Tapaus raivostuttaa etenkin mediaa ja viestintäkonsultteja.









