”Olen tällä hetkellä kuin eri ihminen”, sanoo vuoden takaisen Satiiriämpäri-kirjoituskilpailumme voittanut Mikko Lievetsalo.

Menestyksen myötä Lievetsalon elämä muuttui täysin. Uutissirkus onnistui tavoittamaan hänet kesken kiireettömän työpäivän sähköpostilaatikkonsa ääreltä.
1. Miltä tuntuu, kun kultamitalisijoituksestasi on kulunut miltei vuosi?
Tein silloin parhaani ja katsoin mihin se riitti. Myös sen jälkeen olen tehnyt parhaani ja katsonut mihin se riittää. Aika vähään, voisin sanoa, mutta ethän laita tätä lehteen.
2. Elämäsi muuttui varmasti valtavasti menestyksen myötä, millä lailla?
Kun sain tietää voitostani, olin täysin euforisessa tilassa ainakin 30 minuuttia. Sen jälkeen laitoin puhelimeeni äänet päälle, jotta olisin voinut vastaanottaa kaikki satiirin kirjoittamiseen liittyvät työtarjoukset. Kun huomasin, ettei tarjouksia tullut ensimmäistäkään, elämäni todella muuttui. Ensimmäisen kerran hyväksyin heti, että noinkin voi käydä.
Jatkoin siis tyytyväisenä puuduttavassa ja tylsässä palkkatyössäni. Hyväksyn jopa sen, että edes Uutissirkus ei ole tilannut minulta kirjoituskilpailunsa kehittämiskonsultointia 250 euron tuntihinnalla.
3. Miten kestit menestyksen myötä saamasi julkisuuden?
Ihan hyvin. Naapuri nyökkäsi minulle rappukäytävässä, mitä hän ei ollut tehnyt koskaan aiemmin. Myöhemmin minulle selvisi, että alkoholilla oli osuutta asiaan, ei satiirisilla kyvyilläni.
4. Mitä neuvoja antaisit kuluvan vuoden kilpailijoille?
Tee parhaasi, yllätä lukijat, vältä kuluneita latteuksia ja vanhoja vitsejä ja asenteita. Voiton jälkihoitoa varten hanki sopiva viiteryhmä, esimerkiksi herätysliike, puolue tai urheiluseura. Niistä löytyy kenties joku jäsen, joka voi tarjota sinulle uutta työpaikkaa, jos sellaista etsit. Puhun siis rakenteellisesta korruptiosta eli hyvä veli -järjestelmästä.
5. Voitit Satiiriämpäri 2021-kisassa kultaa 1970 tykkäyksellä. Osallistutko nyt Satiiriämpäri 2022 -kilpailuumme?
Kyllä näkisin niin, että tällä kertaa annan mahdollisuuden muillekin. Onnea urakkaanne! Muistakaa, että viime vuonna palkintona oli maksullisia ämpäreitä, tänä vuonna sentään ilmaisia. Valitkaa silti se kirjapalkinto ämpärin sijasta.
Palaa viimevuotisen Satiiriämpäri-kisamme kuviin ja tunnelmiin:
Kultaa: Mikko Lievetsalo: Jälleen uusi monoliitinlöytö – Nyt ensimmäistä kertaa yksityisasunnosta
Hopeaa: Aimo Junttura: Televisiodokumentti sisälsi totuudellisia väitteitä ikimetsistä – tuhannet loukkaantuivat vakavasti
Pronssia: Ari Tahvonen: Kolmevuotias Luka siirtää kaverisynttärinsä: ”Toivon, että ihmitet alkaisivat ajatella omilla aivoillaan
Osallistu ja voita!:
Lue ohjeet ja lähetä tekstisi Satiiriämpäri-2022 -kilpailuumme!