Uutissirkuksen Satiiriämpäri-kirjoituskilpailun voittaja tekee historiaa. Paitsi että hän voitti kisan jo toistamiseen, hän julkisti myös oikean henkilöllisyytensä. Satiirinkirjoituskilpailumme kultamitalisti Julle Mandariin astuu esiin nimimerkkinsä takaa…
Uutissirkus, teema tai asiasana “Satiiriämpäri 2022”
Sannan saunonta ilman puhelinta ja piristymiskehotukset masentuneille vahvasti kiinni kultamitalissa

Pääministerin vailla puhelinta tapahtuneesta saunonnasta ja piristymiskehotuksen masennusta parantavasta vaikutuksesta kertovat jutut kamppailevat tällä hetkellä Satiiriämpäri-kirjoituskilpailumme kultamitalista. Äänestysaika jatkuu ensi sunnuntaihin asti.
Ilman terävän kääpiösnautserin selkeää ja päättäväistä reagointia Minna ja Jari Kolehmainen saattaisivat elää pitkien terapiajaksojen tai lääkehoitojen kierteessä.
Rautavaaralainen veneenveistäjä Pertti Muniniitetty, 56, hymyilee pihallaan aurinkoisesti vilkuttaessaan rivitalon eteen pysäköivälle toimittajalle.
Liito-oravat kasvattavat pesintäänsä Helsingissä ja Espoossa – uhkaavat vakavasti kaupunkiympäristöä

Liito-oravat ovat vahvistaneet uuden yleiskaavansa. Kaavaa ohjaa kasvustrategia, jonka mukaan pääkaupunkiseudulle toteutetaan joka vuosi kymmenen tuhatta uutta pesää liito-oraville.
Helsingissä on 2000-luvun puolivälissä enemmän puita talojen seinissä kuin metsissä. Uudet kaupunkisuunnittelun periaatteet tukevat Helsingin tavoitetta julistautua vuonna 2022 Euroopan luontokatopääkaupungiksi.
Tapaus sattui eteläsuomalaisessa suurkaupungissa. Asian arkaluontoisuuden vuoksi emme julkaise kaupungin nimeä. Virkaan valitusta käytämme salanimeä Paavo.
Valtamedian nykyisin eniten tietolähteenään käyttämässä juorulehdessä julkaistiin äskettäin todella poikkeuksellinen artikkeli. Artikkelin kaikki faktat olivat oikein ja huolellisesti tarkastettuja, eikä jutussa ollut ainoatakaan kuvaa tisseistä.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) toissakesäiset löylyt rantasaunassa, erillään valtioneuvoston puhelimesta, herättävät närää. Marin jätti puhelimensa pukuhuoneeseen löylyssä käynnin ajaksi. Vahvistamattomien tietojen mukaan Marin pulahti myös uimaan luuritta.
Spesöl intörvjuu in inglis foor auö foriin riidöös!