Kaikkein yllättyneimpiä ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja työministeri Tuula Haatainen (sd.), joiden mukaan hallitus ryhtyy selvittämään asiaa, jotta kaikki voi jatkua kuten aiemminkin.
Uutissirkus, teema tai asiasana “mikrotalous”
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n ehdotus palkanalennuksista sai riemuitsevat väkijoukot kaduille heti aamupäivällä.
Helsinkiläismies on joutunut havaintonsa vuoksi lopettamaan autoilun, sähkön käytön, kahvinjuonnin ja pukeutumisen.
Vastikään 90 miljoonan euron jättipotin voittanut Kaisa Ylitornio on antanut kuriiripalvelun lähetille juomarahaa. Lähetti epäilee syyksi koronavirusta.
Joutsenossa sattunut tietoteknisesti sangen erikoinen tapahtumaketju on saanut myös kyberturvallisuuskeskuksen asiantuntijat huolestumaan. Eniten puhuttava ongelma tällä hetkellä on se, millä rikosnimikkeellä perheenäidin suorittamaa hakkerointia lähdetään…
Onko eläkekertymäsi 37 euroa kuukautta kohti? Tuliko ennakkoperintö jo mällättyä? Eikö eläkettä kerry matalapalkka-alalla? Eipä hätää, eläkevuosista voi Karkkilan Eläkeaktivistit ry:n julkilausuman mukaan suojautua muutamalla näppärällä kikkakolmosella.
Vantaalainen kahden kouluikäisen lapsen työtön yksinhuoltajaäiti järkyttyi torstai-iltapäivällä havaittuaan liittyneensä kokoomuksen jäseneksi. Myös puolueen johto järkyttyi niin, että järjesti kriisipalaverin.
Forssan torille kokoontuneet väkijoukot ovat päättäneet joukolla auttaa kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilaa (kesk.), joka joutuu eduskuntauransa päätyttyä kärvistelemään mitättömän eläkkeen turvin.
Tapaus sattui kuntouttavaa työtoimintaa tarjonneen yrityksen kahvihuoneessa myöhään eilisaamuna.
Poskettomiin korkeuksiin nousseet varhaiskasvatusalan palkat ja OAJ:n tukemat opettajien aggressiiviset verosuunnittelujärjestelyt yhdistettynä samaan aikaan tapahtuneisiin yritystukien leikkauksiin ja yhteisöveron korotuksiin ovat sysänneet jo ennestään kädestä suuhun eläneet pääomasijoittajamme kuilun partaalle.