Hyvinvointialueiden johtajien ja johtajaylilääkärien töiden hoitaminen oman toimen ohella houkuttelee lähihoitajia. Tiedossa olisi uskomaton ansionlisäys.

“Kukin hoitaja voisi toimia esimerkiksi hyvinvointialueen päällikkönä pari viikkoa kerrallaan”, arvioi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä tavoittamamme lähihoitaja Sirkkuli Heikkinen.
“Täten hoitajien palkkakuoppa täyttyisi lopullisesti.”
Saisiko hoitaja tältä ajalta siis johtotason palkan?
“Kyllä. Käytännössä tämä tarkoittaisi mullistusta monen perheen talouteen.”
Heikkisellä on jo ostoslista valmiina.
“Käytetty Nissan Micra, ettei tarvitsisi pyöräillä kahtakymmentä kilometriä töihin säällä kuin säällä, kaikkina vuorokaudenaikoina. Lasten päiväkoti- ja harrastusrumbakin helpottuisi kummasti.”
“Ja uusi käytetty pyykinpesukone hajonneen tilalle.”
“Loppusumma säästöön odottamaan ikälopun tiskikoneen hajoamista.”
Hallintotieteen erikoislääkäri Fritz Ström on ideasta järkyttynyt.
“Haaveet Nissan Micrasta ja toimivasta pyykinpesukoneesta osoittavat hoitajien olevan täysin ulkona todellisuudesta. Hoitajan palkalla eläminen on ammatinvalintakysymys, itse valittu kutsumustyö ja kohtalo!”
“Eikä kukaan muu osaa johtaa tätä toimintaa kuin nykyinen johtoporras. Me, sairaanhoitopiirien johto, tulevien hyvinvointialueiden johto sekä kollegamme sosiaali- ja terveysministeriössä, olemme terveydenhoidon selkäranka!”
Sirkkuli Heikkinen rohkenee olla eri mieltä.
“Tuskin haittaa, että johtopaikoille saadaan käytännön ymmärrystä. Ja käytännössähän sihteerit, toimistoassistentit ja muut unohdetut pienipalkkaiset pitävät hallinnon pyörät pyörimässä johtajien maastouttaessa itsensä kokoushuoneisiin läppärien taakse.”
Miten näette nykyisen lakon kokonaisuutena?
“Taannoinen vertaus Ukrainan sotaan on valitettavasti osoittautunut todenmukaiseksi. Työnantajapuoli aliarvioi taistelutahtomme ja varustautumisemme. Tilanteen kehittymiseen ei oltu varauduttu mitenkään. Johtoportaan ja ministeriön toiminta on yhtä taidokasta kuin Venäjän armeijalla Ukrainassa.”
“Lisäksi työnantajien propagandalle oltaisiin kateellisia Kremlissäkin. Taas nähdään, että kaikilla riittää resursseja omasta näkökulmastaan tärkeisiin asioihin. Sosiaalinen media kuitenkin paljastaa todellisuuden”, Heikkinen sanoo.
Hallintotieteiden erikoislääkäri Ström tarttuu vielä toimittajan hihaan haluten korostaa kaikenlaisten muutosten mahdottomuutta.
”Uuden palkkamallin vaikein kysymys olisi nykyisten hallintorakenteiden johtamisresurssien uudelleenallokointi asianosaisia syväluotaavasti motivoiviin positioihin. Siihen ei ole ratkaisua”, hän muistuttaa.
“Lähihoitajakoulutukseen pääsee kohtuullisen helposti”, Heikkinen vinkkaa.
Teksti: Keijo Kettu, maakuntakirjeenvaihtaja