Press "Enter" to skip to content

Talous

Teknologiateollisuus jatkaa irtautumistaan – Aikoo irtautua myös todellisuudesta

Teknologiateollisuus on ilmoittanut irtautuvansa työehtosopimustoiminnasta osittain ja todellisuudesta kokonaan.

pyöräilijä ajaa vr-lasit päässään
Kuva: Sebastian Voortman / Pexels

Viime yönä etäjuhlista tavoittamamme teknologiateollisuuden edustaja Hillevi Häkäpönttö, mitä todellisuudesta irtautuminen tarkoittaa?

“Kun juuri minnekään ei voi korona-aikana mennä, väkemme pysyttelee kotona uskomassa siihen, mihin haluamme uskoa. Esimerkiksi siihen, että suomalaiset työntekijät ovat ahneita laiskureita, ja että ammattiyhdistysliike on syypää kaikkeen, mikä yhteiskunnassa on huonosti.”

Mikä mielestänne on se todellisuus, josta irtaannutte?

“Suomessahan on aika vähän palkansaajia, joita voi kutsua työntekijöiksi samalla tavalla kuin kouluttamattomia kymmenvuotiaita kiinalaisia, jotka ovat ommelleet meidän kummankin vaatteet. Suomessa lähes kaikki työ on asiantuntijatyötä, tekeehän täällä suurin osa työtään varsin itsenäisesti ja kovilla osaamisvaatimuksilla.”

Miltä muilta asioilta suljette silmänne?

“Vaikkapa siltä, että yrityksissä joudutaan tekemään valtava työ työehdoista väännettäessä. Mutta tämä ei sitten ole järjestömme virallinen kanta. Senhän tiedätkin.”

Millä keinoilla uskottelette itsellenne, että asiat ovat jotain muuta kuin mitä ne oikeasti ovat?

“Donald Trumpin twiittien kertaus on opintojen äiti.”

Palkansaajapuoli
ei yllättynyt

Palkansaajapuolen edustajaa Teknologiateollisuuden ilmoitus ei tuntunut yllättävän.

“Ovathan ne jo pitkään kiivenneet yhä korkeammalle norsunluutorniinsa ja kaivautuneet bunkkeriinsa”, sanoo Teollisuusliiton työmarkkinaneuvottelija Leo Leka.

“Mutta yllättävää että ne tekivät tämän ihan virallisesti.”

Mitä mieltä olette homman ajoituksesta?

“Yhtä ovelaa kuin raukkamaistakin. Johan tässä olisi koottu Helsingin keskusta täyteen mielenosoittajia ilman tämänhetkisiä kokoontumisrajoituksia.”

Protestimielialaa lienee kuitenkin ilmassa. Jättäessäni Lekan virtuaalihumuun johonkin päin internettiä Hillevi Häkäpönttö soittaa tuohtuneena ja kertoo palkansaajan näköisen henkilön antaneen koiransa tehdä tarpeet Eteläranta 10:n rappusille.

“Kirjoita että hallituksen pitää reagoida voimakkaasti ja viipymättä tähän käsittämättömään provokaatioon”, Häkäpönttö vuodattaa ääni falsetissa.

Ennen Teknologiateollisuutta todellisuudesta ehti irtautua Metsäteollisuus.

Aiheesta muissa aviiseissa:
Yle 25.3.2021: Teknologiateollisuus irtautuu osittain työehtosopimustoiminnasta – antaa jäsenyrityksilleen mahdollisuuden valita, ollako TES-pöydässä mukana vai ei

Teksti: Keijo Kettu, maakuntakirjeenvaihtaja, työmarkkinatodellisuus



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.