Tässä Uolevi Ahonen ja karvalakki. Paikkana meillä on tänään kuopan reuna ja haastateltavana Kaapo Kasurinen, joka noudattaa vallankumouksellisesta taktiikkaa omassa taloudenpidossaan: hän tekee kaiken samalla tavoin kuin Petteri Orpon hallitus. Mutta annetaan Kaapon itsensä kertoa.

“Niin, kaikkihan alkoi, kuten hyvät ideat aina, kaveriporukan illanistujaisista. Pena siinä vastapäätä huomautti, että hallituksellahan on parhaat ekonomistit neuvomassa, miten taloutta pitää hoitaa menestyksekkäästi.
Siitä se idea sitten lähti laukalle ja aloin matkia kaikessa hallituksen talouspolitiikkaa.
Ensiksi, rahan pitää liikkua ja pitkällä aikavälillä rahamarkkinoiden korot tulevat halvimmiksi. Vaihdoin siis asuntomme 0,1 prosentin kiinteän koron vaihtuvakorkoiseksi. Pankinjohtaja hyväksyi asian mukisematta kyyneliään pidättäen.
Toiseksi huomasin hallituksen arvioista, että rahaa pitää antaa rikkaille, jotta talouskasvu alkaisi. Onneksi minulla oli sukanvarressa äitivainaan perintörahat. Kävin siis Suomalaisen klubin oven edessä jakamassa kaiken sisään menijöille ja he kyllä vakuuttivat kaiken menevän “Lahjattomien poikalasten rahastoon”. Mikäköhän sekin on? No, luotan vahvasti, että kohta rahat valuvat meille muille moninkertaisesti takaisin.
Sitten huomasin tärkeän seikan. Työnantajan on hyvä päättää yksin palkastani ja työsuhteeni ehdoista. Pomoni kiitti minua kädestä pitäen ja vähensi palkkani puoleen entisestä. Säästyneellä rahalla saadaan kuulemma kasvatettua pomon Mersua. Mielestäni tämä on kasvun merkkejä myös meille muille.
Seuraavaksi aloitin henkilökohtaiset leikkaukset. Ensin leikkasin autokuluni ja sisäsiistit kommentit. Julkinen liikenne oli yhtynyt leikkauksiin ja myöhästyin töistä. Kommenttieni jälkeen pomo leikkasi ansiokkaasti sitten loputkin palkastani.
No ei se mitään, leikata pitää, sanoin minä ja vaimo sitten yhtyi leikkauksiin leikkaamalla avioliittopaperimme keskeltä kahtia. Pankinjohtaja yhtyi näihin toivomiini leikkauksiin ja leikkasi lainamme pankin taseesta.
Miten en tullut itse tuota ajatelleeksi. Talouskasvun on näillä lääkkeillä pakko alkaa!
Olen nyt muuttanut tähän maakuoppaan asumaan, niin kuin näkyy. Vielä en ole nähnyt talouskasvun alkua, mutta luotan vahvasti, että se kyllä tulee sieltä. Viimeisenä keinonani on leikata eläkettäni, sieltä loppupäästä. Se on tehokkaampaa kuin alkupäästä leikkaaminen, sanovat ekonomistit.”
Tässä Uolevi Ahonen edelleen, suu auki ja kuopan reunalla. Antaisin Kaapolle kilon poronpaistin, mutta määrärahani on leikattu talouskasvua odotellessa.
Teksti: Armas Kiiskelä, Satiiriämpäri 2026 -kilpailija
Tamä juttu on mukana Satiiriämpäri 2026 -kirjoituskilpailussamme. Voittaja valitaan tammikuun loppupuolella juttujen saamien Facebook-, Pixelfed- ja Mastodon-tykkäysten, -jakojen ja -kommenttien määrän perusteella. Osallistu sinäkin! Palkintona ilmaisia ämpäreitä! Lähetä tekstisi kilpailulomakkeellamme tai lue ainakin kaikki #Satiiriämpäri2026-kisan jutut, tykkää ja jaa ja sähköpostita ja printtaa niitä tauotta ja esitelmöi niistä ystävillesi ja vihamiehillesikin aamulla, päivällä, illalla ja yöllä.
Hyvä ihminen,


