Eduskunnassa on todettu jo 94 islamofobiatapausta. Tapauksia tuli ilmi 53 lisää sen jälkeen, kun eduskunta äänesti islamofobisen ministerin luottamuksesta varhain keskiviikkoiltapäivänä.
Uutissirkus, teema tai asiasana “hallitus”
Tapaus sattui joitakin tunteja sitten Kreikalle kuuluvan Lesboksen saaren lähettyvillä. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on hämmentynyt tapauksesta.
Alkuperäinen idea sisäministerin lakkauttamisesta paisui entistä kunnianhimoisemmaksi. Aloite hallituksen lakkauttamisesta on kerännyt taakseen ensimmäisen vuorokauden aikana puolitoista miljoonaa kannattajaa.
Uutissirkus onnistui saamaan haltuunsa julkilausumaehdotuksen, jossa hallituspuolueiden kaikki kansanedustajat ottavat yhdessä kantaa luontokatoon, luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja ilmastokriisiin.
Mikäli Turku siirtyy samaan aikavyöhykkeeseen kuin Ruotsi, tunnin juna saapuu sinne Helsingistä vain 60 minuuttia aikataulunmukaisen lähtöhetkensä jälkeen.
Turun tunnin junalla ei pääsisi tunnissa Turkuun eikä se olisi juna, mutta muutoin ei ole kahta puhetta siitä, etteikö ratahanketta saatettaisi maaliin lähes alkuperäisessä muodossaan.
Edustajan poikkeuksellinen käytös saattaa jarruttaa alkoholimyynnin laajentamista ruokakaupoissa muutamilla minuuteilla.
Mikäli eduskuntatalosta ei pääsisi ulos, katujen turvallisuus paranisi.
"Työttömyyspäivärahaa vastaanottaakseen jokaisen työttömän on toimittava feissarina vähintään kuuden tunnin ajan kaikkina arkipäivinä – muuten tuet lakkaavat tässä ja nyt”, kertoo kansliapäällikkö Lari-Pekka Lehtosaari valtiovarainkanslerin esikunnasta.
Hallitus teki asiasta periaatepäätöksen varhain aamuyöllä. Suunnitelman mukaan kaikki verohallinnon toimipisteet ja puhelinpalvelu sijoitettaisiin arkipäivinä Tunnin junan yhteen työskentelyhyttiin.