Tässä Uolevi Ahonen ja karvalakki. Paikkana meillä on tänään kuopan reuna ja haastateltavana Kaapo Kasurinen, joka noudattaa vallankumouksellisesta taktiikkaa omassa taloudenpidossaan: hän tekee kaiken samalla tavoin kuin Petteri Orpon hallitus. Mutta annetaan Kaapon itsensä kertoa.
Uutissirkus, teema tai asiasana “talous”
Eurajoen Olkiluodossa uraania halkaiseva Talouden voima TVO ja Poriin räjähdetehdasta rakentava Force IT käynnistävät yhteistyön, jossa ydinjätettä aletaan hyödyntää puolustusteollisuudessa.
”Yle on saavuttanut sellaisen tason ohjelmien määrässä, että sen ei tarvitse enää ostaa tai tuottaa ollenkaan uutta ohjelmistoa”, kertoo Ylen viimeiseksi projektijohtajaksi jäävä Ylermi Koistinen ja jatkaa, että Ylen Arkisto pystyy nyt näyttämään uusintoja 24 tuntia vuorokaudessa ikuisesti.
Uutissirkuksen viime yönä tasavallan presidentin kansliaa lähellä sijaitsevasta karaokebaarista saamien tietojen mukaan Petteri Orpolle järjestetty tapaamismahdollisuus on osa presidentti Alexander Stubbin arvopohjaisen realismin edistämistä.
Asiasta kertoivat tuoreeltaan Yle ja HS, kun ne havaitsivat, että Helsingin seudun joukkoliikenne HSL on teettänyt markkinointiaan varten viisiosaisen minisarjan televisio- ja nettilevitykseen.
Golfkentältä tavoittamamme hyvätuloinen mies, 72, olisi valmis käynnistämään koulujen kesälomat pari viikkoa nykyistä myöhemmin.
Äärioikeistoa mielellään hyväilevä ruotsinkielinen hallituspuolue aikoo uudistaa vappuperinteitä lakittamalla nikotiinipussin Pietarsaaren kauppatorilla.
Amerikkalaisvalmisteisten sähköautojen muokkaamisesta eurooppalaisten ja japanilaisten bensa-autojen näköisiksi voi hyvinkin tulla Suomelle uusi Nokia, arvioi Uutissirkuksen asiantuntija.
Yleinen mielipide pitää lähiräjähteiden saatavuutta Suomessa kriittisenä. Ainoa EU-alueen TNT-tehdas on Puolassa, eikä sen tuotanto riitä edes Rehupiiklesin lavashow'hun. Uutissirkuksen maakuntavasikka Kustaa Juntti sai katukaupassa tiedot, miksi pommitehdas tiputetaan juuri Poriin.
Jo yksi onnistunut miinanräjäytyskoe tuottaa merkittäviä säästöjä puolustusbudjetin ulkopuolisiin kustannuseriin kuten eläkkeiden maksatukseen. Kansaneläkelaitoksen yliaktuaari Jonna Kiviriutta kertoo, että laitoksen laskelmien mukaan muutama eläkeläinen viikossa riittää kattamaan testikentän kustannukset.









