Poliisin sunnuntainen suurratsia ei ulottunut Pohjois-Pohjanmaalle, koska asiassa ei epäillä rikosta.
Uutissirkus, teema tai asiasana “aluepolitiikka”
Mikäli useammat hallituspuolueiden kansanedustajat noudattavat Elina Lepomäen (kok.) esimerkkiä aivojen käytöstä, he vaarantavat koko hallituksen tulevaisuuden.
Uutiskynnyksen puolisen vuotta sitten vaivoin ylittänyt kuntien vetovoimatutkimus on nostattanut alueen asukkaat takajaloilleen.
Kuuden minuutin päivittäisen työajanpidennyksen vuoksi Suomen kansanedustajien lukumäärä voidaan pudottaa 198:aan. Kansanedustajat vastustuvat voimakkaasti ajatusta.
Sotkamossa koettiin maanantaina ihme, kun Jeesus ilmestyi yllättäen Terrafamen kaivosalueelle. Jeesus kertoo, että hän aikoo muuttaa kipsisakka-altaan veden viiniksi.
Asiantuntijoidemme mukaan kaivosyhtiö Talvivaara ei olisi koskaan aloittanut toimintaansa, mikäli kaikki yhtiöön liittyvät päätökset olisi tehnyt ihmisen sijasta robotti.
Hallitus päätti kehysriihessään myöntää 84 miljoonaa euroa avustusta pääkaupunkiseudun Raide-Jokerille ja 71 miljoonaa Tampereen ratikalle.
Asiantuntijamme arvioi, että Sote-sarjan marraskuisen loppuottelun Keskusta–Kokoomus tulos 18–5 ei olekaan vielä varma. Kokoomus voidaan julistaa voittajaksi, vaikka se saikin vähemmän maaleja.
Mikäli perusopetus siirtyy kunnilta itsehallintoalueille, syntyy lukuisia yrittäjyysmahdollisuuksia, joista opettajat ja koulutoimenjohtajat voivat löytää uuden uransa.
Kansan tietoisuus hallituksen pitkään jatkuneista kriiseistä on nyt korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 1961, jolloin Kekkonen hajotti eduskunnan.