Uutissirkuksen hetki sitten saamien tietojen mukaan valmisteilla olevat liikkumisrajoitukset eivät pysäyttäisi suomalaisten sukupuolielämää.
Uutissirkus, osasto “Politiikka”
Kyllä se vaan niin tässäkin erimielisyydessä on, että miehet riitelevät eivätkä asiat.
Kokoomuksen viimeisin tuotantokausi on ollut lähes ennennäkemätön menestys. Yleisö odottanee seuraavasta kaudesta vielä räväkämpää, koska mittelö kilpailevan kanavan Perussuomalaiset-formaatin kanssa on todella tiukka.
Kansalaiset ovat ilahtuneet kuntavaalien siirtämisestä. Enemmistö heistä haluaisi siirtää vaalit baariin.
”Hän on osoittanut johtamistaitonsa toimimalla näinkin pitkään näinkin haasteellisen puolueen puheenjohtajana”, arvioi Uutissirkuksen kuntavaali- ja markkinointiasiantuntija Uolevi Ahonen.
Myös Kekkonen, Mannerheim, Trump ja kirkkovene jäivät kauas kärjestä Uutissirkuksen gallupissa.
Vielä rekisteröimätön latutallaajat on noussut Suomen suosituimmaksi puolueeksi yli 50 prosentin kannatuksella. Yksin pääkaupunkiseudulla latutallaajien määrä on viimeksi kuluneella viikolla kasvanut lähes kahdellasadallatuhannella.
Kokoomuksen virallinen ehdokas seuraaviin presidentinvaaleihin nimitetään viikon kuluttua Hilmanpäivänä Suomen olympiakomitean syyskokouksessa Vantaalla.
Puolueen epäillään juottaneen kannattajilleen ulkomaalaistaustaista kahvia ja siirtäneen sitä hankkimalla varojaan afrikkalaisille.
Kaikkein yllättyneimpiä ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja työministeri Tuula Haatainen (sd.), joiden mukaan hallitus ryhtyy selvittämään asiaa, jotta kaikki voi jatkua kuten aiemminkin.
Helsinkiläismies on joutunut havaintonsa vuoksi lopettamaan autoilun, sähkön käytön, kahvinjuonnin ja pukeutumisen.









