Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Poliitikon arvio: valitsin sanani vakaasti harkiten ja aivan oikein

Pohjoispohjalainen poliitikko kertoo käyttäneensä rasistista kieltä, koska siten saa eniten julkisuutta.

mies kävelee shortseissa Suomen lippu olallaan kohti talvista Senaatintoria
Arkistokuvamme liittyy tapaukseen.

”Liikenneasemalla tankatessani useampikin kannattaja tuli taputtamaan selkään ja kehumaan minua rohkeudestani”, poliitikko sanoo.

Poliitikko oli julkisuudenkaipuussaan niin epätoivoinen, että käytti äskettäisessä puheessaan tärkeimmän kilpailijapuolueensa kansanedustajan vuonna 2015 esittelemää termiä.

Poliitikko joutui pahoittelemaan sanojaan mutta ei antanut pahoittelun vaikuttaa asenteisiinsa.

”Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Faktoista ei ole niin väliksi, koska niiden pohjalta kukaan ei äänestä.”

Poliitikon mukaan on tärkeää löytää jokin helposti erottuva ryhmä, jonka päälle voi kaataa kaikki ennakkoluulot.

Uutissirkuksen rasismi- ja kannatusmittausasiantuntija Uolevi Ahonen odottaa ensi tammikuista maakuntavaalipäivää ja sitä edeltäviä ulostuloja kiinnostuneena.

”Kansanedustajan todellinen mielipide tulee yleensä parhaiten esille, jos sille juottaa viinaa tai sen päästää yksinään Twitteriin tai puoluekokoukseen”, Ahonen toteaa.



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.