Kun hädänalaisten on sallittu oleskella Suomessa muutama vuosi, heidät ajetaan täältä pois, käy ilmi kokoomuksen juopuneiden enojen Kampin paikallisosaston hahmottelemasta maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta, jonka puolueen eduskuntaryhmä hyväksyi viime torstaina.
Uutissirkus, teema tai asiasana “rasismi”
Avoimen rasistinen äärioikeistopuolue lupasi kansanedustajalle mm. mahdollisuutta päästää suustaan mitä tahansa, tehdä minkälaisia päätöksiä tahansa ja pukeutua minkälaiseen lippalakkiin tahansa ilman seurauksia. Ministerinpaikastakin lienee ollut puhetta.
”Leikkausten johtoajatus löytyy Matteuksen evankeliumista: Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on (Matt. 13:12)”, sanoo Uutissirkuksen budjetti- ja erehtymättömyysasiantuntija Uolevi Ahonen.
Korkeakoulutettujen ministerien ja kansanedustajien mukaan on todella hankalaa ymmärtää, saako homoja, maahanmuuttajia tai muita vähemmistöjä pilkata ja vähätellä pidäkkeettömästi.
Poliisihallituksen rasismin edistämiseen keskittyvän työryhmän raportista ilmenee, että kymmenet tai jopa sadat poliisit välttelevät tietoisesti rasismia maahanmuuttajia kohdatessaan. Tällaisia poliiseja löytyy ympäri Suomea, jopa pääkaupunkiseudulta. Osa poliiseista ei edes halveksi muidenkaan vähemmistöjen edustajia.
Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan seurusteluravintolan ovensuussa järjestetyn kyselyn perusteella kansanedustajien viimeaikaisilla teoilla on kansan syvien rivien täysi tuki. Kyselyn organisoija, Rasva-Jönde Vaasankadulta, kertoo saaneensa runsaasti innostuneita kommentteja.
Budjettiriihessä esiin noussut kansallinen huoli rasistien turvallisuudesta on poikinut pikavauhtia selvityshankkeen, jossa kartoitetaan mahdollisia turvapaikkoja rasistisen puolueen johdolle ja ministereille.
Rasistipuolueen miesedustaja kiistää Uutissirkuksen eilen kertoman väitteen, että hän olisi saanut erektion puolueensa varapuheenjohtajan rasistisia lausuntoja seuratessaan.
Tämän jälkeen meno jatkuu samanlaisena kuin aiemminkin, sillä rasistisen puolueen hallituskumppaneille on tärkeintä pitää hallitus koossa seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.
Tapaus sattui hallituksen rasismia käsitelleessä koulutuksessa eikä siinä ollut mitään yllättävää. Äärioikeiston juoksupoikana hallituksessa työskentelevä päämnisteri Petteri Orpo (kok) totesi, että koulutus oli hyvä.









