”Jouduin vetäytymään vuoristoon erakoksi ja opettelemaan joogalentäjäksi”, paljastaa Aimo Repo, joka voitti sekä hopeaa että pronssia edellisessä Satiiriämpäri-kilpailussamme.
Uutissirkus, teema tai asiasana “Satiiriämpäri 2020”
Tee kuten näiden juttujen tekijät! Kirjoita uutissatiiria Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2020 -kisaan! Voita maksullinen sinkkiämpäri tai kaksi tai kolme! Voittaja ratkeaa Facebook-tykkäysten perusteella!
Perheenäidin tunteja kestäneestä hyvinpitelystä kirjoittanut Ramses Joki on voittanut tämänvuotisen Satiiriämpäri-kilpailumme. Hänen tekstinsä keräsi 6700 Facebook-tykkäystä.
Turun työvoimatoimisto sai joulukuussa tietoonsa epäilyn vakavasta väärinkäytöksestä. Kokeneen kahvilarittäjän arveltiin palkanneen yrityksessään työharjoittelijana toimineen nuoren henkilön vakinaiseen työsuhteeseen.
Eduskunnan keppositio on tehnyt aloitteen kansanedustaja-termin muuttamisesta niin, että aina sanaa kirjoitettaessa tulee siihen liittää lainausmerkit eli pupunkorvat.
Edellisvuosien tapaan kaupat eivät itsekään malttaneet odottaa alennusmyyntien alkamista, vaan potkaisivat ne näyttävästi käyntiin jo reilusti ennen joulua.
Korhosen perhessä valmistauduttiin aattoaamuna joulun viettoon. Isän ensimmäisenä tehtävänä oli hankkia kuusi torilta. Sellaisen hän löysikin, oikean valioyksilön, kainuulaisen kuusen. Äidin silmät loistivat, kun kuusi tuotiin sisään.
Joutsenossa sattunut tietoteknisesti sangen erikoinen tapahtumaketju on saanut myös kyberturvallisuuskeskuksen asiantuntijat huolestumaan. Eniten puhuttava ongelma tällä hetkellä on se, millä rikosnimikkeellä perheenäidin suorittamaa hakkerointia lähdetään…
Uutissirkuksen toimitukseen otti yhteyttä nimettömänä pysyttelevä tietolähde, eli iltapäivälehden erityinen toimittaja Timo (kok). Kutsumme Timoa tässä jutussa keksityllä nimellä Aapalan Timo.
Tilanne herättää aiheellista huolta valveutuneissa kansalaisissa.
Itse tehdyt himmelit, olkipukit ja -tähdet ovat perinteisesti koristaneet joulua, mutta nykypäivän somepeukaloille vanhat olkityöt ovat liian monimutkaisia. Olkiukkojen tekeminen on kuitenkin noussut viime aikoina…