Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Joulu meni suunnitelmien mukaan Sotkamossa

Korhosen perhessä valmistauduttiin aattoaamuna joulun viettoon. Isän ensimmäisenä tehtävänä oli hankkia kuusi torilta. Sellaisen hän löysikin, oikean valioyksilön, kainuulaisen kuusen. Äidin silmät loistivat, kun kuusi tuotiin sisään.

joulukuusen ääressä pieni tyttö selin kameraan
Perheen pienimmätkin jaksoivat kuunnella joulurauhanjuhlistuksen loppuun asti Korhosen perheen joulupuun ääressä.

”En ole nähnyt Aku Ankassakaan komeampaa kuusta,” äiti kehui intoa puhkuen.

Kuusi oli selvästi myös lasten mieleen. Heidän suorittamansa koristelun jälkeen kuusi näytti harmoniselta ja tyylikkäältä.

Äiti sai sillä välin joulupuuron valmiiksi. Maukas ja koostumukseltaan täydellinen riisipuuro maistui koko perheelle. Manteli osui isälle ja hänelle se kuuluikin.

”Meidän isä on sellainen aarteiden löytäjä kun löysi minutkin,” äiti nauratti muuta perhettä.

Ruokailun jälkeen koko perhe hiljentyi katselemaan televisiosta, kun Suomen Turku julisti joulurauhan. Perheen pienimmätkin istuivat kuuntelemassa julistusta, eivätkä päästäneet ääntäkään edes ruotsinkielisen puheen aikana.

Sen jälkeen ohjelmassa oli hautakynttilöiden sytytys. Parkkipaikka hautausmaan edestä löytyi vaivatta ja kynttilät syttyivät yhdellä tikulla.

Ruokahävikkiä
ei syntynyt

Tänä vuonna Korhosen perheessä oli otettu ilmastonmuutosasiat vakavasti ja jouluruokaa hankittiin tarkasti oikea määrä.

Isän laatimilla Excel-taulukoilla joulunajan ruokahävikki pystyttiin alentamaan nollaan. Rosolliakaan ei jäänyt yhtään yli. Kun perheen koira Topi nuoli astiasta vaaleanpunaisen kermavaahdon, säästettiin myös melkoisesti pesuvettä.

Kinkunpaisto onnistui täydellisesti ja uunipellille valunut rasva toimitettiin kunnan järjestämään keräyspisteeseen. Aikanaan siitä valmistetaan biodieseliä.

”Vähän joulumieltä aateltiin tarjota kovia kärsineille tiisseliautoilijoille. Meidän perheellä on jo kaksi sähköautoa. Vaan olisihan se aika jo saada yksi latauspiste tähänkin kuntaan,” isä haaveili.

Joulupukki osasi laulaa
ja kirjoittaa kuitin

Joulupukki saapui täsmälleen sovittuna aikana klo 17.00. Heti oven auettua viimeisteltyihin vetimiin sonnustautunut joulupukki laulaa luikautti oopperalaulajan äänellään.

Kukaan lapsista ei pelännyt pukkia ja lauluesityksen jälkeen lapset kajauttivat kolminkertaisen bravo-huudon kuin yhdestä suusta.

Lahjojen jaon jälkeen pukki otti mukaansa käytetyt lahjapaperit ja lupasi toimittaa ne paperinkeräykseen.

Palkkiostaan pukki kirjoitti kuitin ja ilmoitti lahjoittavansa kymmenyksen vähävaraisten perheiden hyväksi.

Kaikkiaan Korhosen perheen jouluvieton voi hyvin kiteyttää isän lauseeseen, josta on kaukana kainuulainen vaatimattomuus.

”Joulu meni aivan helevetin hyvin. Jos paremmin menisi, niin pilalla olisi ollut.”

Teksti: Timo Surma-Aho, Satiiriämpäri 2020 -kilpailija

Tämä teksti on mukana Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2020 -kirjoituskilpailussa. Osallistu sinäkin!

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.