Kokemuksestaan riemastuneena helsinkiläinen isä Jani Virranperä on ehdottanut, ettei hänen perheensä enää koskaan menisi jouluksi lasten isovanhempien luokse. Kaikki perheenjäsenet ovat ottaneet ajatuksen riemuiten vastaan, raportoi erikoistoimittajamme Uolevi Ahonen.
Uutissirkus, teema tai asiasana “jouluherkut”
Covid-testiin matkamies jo moni tietä kysyy Tauti saattaa tulla vaikka lähes yksin pysyy. Täytän oirearvion ja alan testiin ajaa Nenästäni etsittävä viruksen on majaa. Koronaa…
Korhosen perhessä valmistauduttiin aattoaamuna joulun viettoon. Isän ensimmäisenä tehtävänä oli hankkia kuusi torilta. Sellaisen hän löysikin, oikean valioyksilön, kainuulaisen kuusen. Äidin silmät loistivat, kun kuusi tuotiin sisään.
Itse tehdyt himmelit, olkipukit ja -tähdet ovat perinteisesti koristaneet joulua, mutta nykypäivän somepeukaloille vanhat olkityöt ovat liian monimutkaisia. Olkiukkojen tekeminen on kuitenkin noussut viime aikoina…
Torppalan perheen rauhallinen aaton vietto Mikkelin Urpolassa sai dramaattisen käänteen, kun karppaava kolmen lapsen äiti Maija, 44, nielaisi vahingossa kesken jouluruokien valmistuksen hiilihydraatin.
Korvatunturilta tavoitettu Joulupukki syyttää pääministeri Juha Sipilää (kesk) kulttuurisesta omimisesta. “Juha Sipilä on ominut minulta partaimagon”, Joulupukki tilittää. “Kesäparta jäi Sipilän naamaan, vaikka kesä oli…
EU:n elintarvikeasetuksen uusi tulkinta tekee mahdolliseksi hyönteisten entistä vapaamman pääsyn joulupöytään.
Tommosjärveläisen Lyttisen perheen isä ei ole vieläkään täysin toipunut tilanteesta, vaan soittelee toistuvasti koneen myyneen liikkeen asiakaspalveluun. Myös perheen äiti Sointu Lyttinen on hämmentynyt.
Turkulaisessa ravintolassa kahdeksan vuotta työskennellyt tarjoilija Minna Virtanen, 29, kertoo ettei hän tiedä yrityksessä tapahtuneen vastaavaa koskaan aiemmin.
Koulunkäyntiavustajana työskentelevän äidin opettajainhuoneeseen unohtama piparkakkutalo katosi opettajien suihin jo kahden ensimmäisen välitunnin aikana.