Helsingin kaupunki selvittää parhaillaan, voitaisiinko siltoja lyhentää noin kymmenen prosenttia joko keskeltä tai niiden päistä.
Kymmenkunta kantarellia on saanut uuden, onnellisen omistajan. Poikkeuksellista asiassa on se, että sienet löysi metsästä länsisuomalaistaustainen miespuolinen henkilö.
Päijäthämäläisen viraston toimintaa kehittäneen työryhmän jäsenten epäillään lukeneen kokonaan kollegansa kirjoittaman muistion. Tapauksesta ei aiheutunut välitöntä hengenvaaraa.
Varsinais-Suomen poliisi vahvistaa, että tavuviivojen liikakäytöstä kiinni jäänyttä kiskolaista kotirouvaa epäillään myös possessiivisuffiksin salaviljelystä.
Pääkaupunkiseudulla asuva mies sanoi kerjäläiselle huomenta tänä aamuna Helsingin rautatieasemalla. Maamme takarivin poliitikot ovatkin jo tehneet aloitteen kerjäämisen kriminalisoinnista.
Äkillinen havainto työturvallisuudesta säikähdytti vaikeasti yhtä ohikulkijaa ja oli jopa aiheuttaa kolarin hämeenlinnalaisella kerrostaloalueella.
Olympialaisiin osallistuneet ampumaurheilijat eivät lähde kisojen päätyttyä takaisin kotimaahansa, vaan jäävät turvaamaan Brasilian kansalaisia rikollisilta.
Aiemmista kisoista jälkikäteen paljastuneet dopingtapaukset ovat pelästyttäneet Kansainvälisen Olympiakomitean. Olympialaisissa otetaan käyttöön viiden vuoden varoaika.
Tapaus sattui Kouvolan keskustan liepeillä aamupäivällä, ja sillä on lukuisia silminnäkijöitä. Sekä teini-ikäisten nuorten lähipiiri että media ovat toistaiseksi vaienneet asiasta.








