Silminnäkijöiden mukaan tapaus liittyi slaavilaiseen kirjallisuuteen. Se sattui taannoin itäisessä Päijät-Hämeessä juuri ennen kirjaston sulkemisaikaa, kun mies latoi lainojaan palautusautomaattiin.

Näytölle oli ilmaantunut täysin ilman ennakkovaroitusta suurehkoilla kirjasimilla muotoiltu hälytys “laita nide viivakoodi ylöspäin”.
Koska miehen palautushihnalle asettama venäläinen teos oli selvästi Suomen aluevesirajan sisäpuolella, hän esitti täysin oma-aloitteisesti virka-apupyynnön kirjaston henkilökunnalle. Tilanteen eskaloituessa oli lähistöllä liikuskellut naishenkilö täysin ilman virallista virka-apupyyntöä kääntänyt ikääntynemmän lainausasiakkaan kirjan vaadittuun asentoon, jolloin kriisiintynyt tilanne kirjaston julkisissa asiakastilossa alkoi palautua normaaliksi.
Tapaus ei aiheuttanut suurehkoa varaa ympäristölle ja sitä aiotaan muistella seuraavalla tauolla virkailijoiden kahvihuoneessa nimikkeellä “päivittäiset sählingit”, ellei jotain merkittävämpää puheenaihetta satu löytymään, nyt kun Bob Dylanin Nobel-palkintokin on saatu käsitellyksi.
Ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen on ymmällään tilanteesta:
“En ole lukenut tapauksesta edes mediasta, eikä kukaan ole nyhjäissyt takinhihasta Hakaniemen torilla. jossa en käy kuin joskus näyttäytymässä. Ilman muuta kriisi olisi pitänyt viedä UTVA:an vaiettavaksi. Tämähän koskee meitä kaikkia ja varsinkin gallupeja”.
Teksti: Tapio Hämäläinen, maakuntakirjeenvaihtaja