Poika oli löytöhetkellä hyväkuntoinen, mutta useita vuosia jatkunut matkapuhelimettomuus oli jättänyt häneen pysyviä jälkiä.
Suomen kovaäänisten miesten keskusyhdistysten liiton päärasisti Veli-Matti Ausländer-Raus hämmästelee väitteitä, joiden mukaan hän olisi mukana rasistisessa toiminnassa.
Kiinalaiset tutkijat ovat onnistuneet pysäyttämään vantaalaisen Aki Mäkisen auton juuri ennen suojatietä. Jarrujen ohjailu tapahtui murtautumalla Mäkisen aivoihin.
Koska yli 5,5-metristen moottori- ja purjeveneiden verotuotto voisi jäädä vain 50 miljoonaan euroon, hallitus harkitsee veron ulottamista ainoastaan soutuveneisiin.
Pikaraitiovaunuyhteyksien kustannusarvio on karkaamassa käsistä jo ennen rakennustöitä, joten raitiotietä ehdotetaan korvattavaksi köysiradalla ja gondolihissiverkostolla.
.
Turvapaikanhakijoiden epäillään häirinneen ufon laskeutumista myöhään eilisiltana Pohjois-Satakunnassa. Miehet vaanivat ufoja Honkajoen uimahallin takaisessa metsikössä.
Kansanedustajan julkisuudesta keräämien tietojen mukaan homoseksuaaleja ei syntyisi, mikäli heteroseksuaalinen käyttäytyminen onnistuttaisiin kitkemään pois.
Putkiremonttiurakan valvojan epäillään valvoneen putkiremonttia, jonka valvojaksi hänet oli palkattu. Tapaus paljastui, kun valvoja arvosteli urakoitsijan työn laatua työmaakokouksessa.








