Eteläpohjalainen mies ehti olla ilman liharuokaa lähes 18 minuutin ajan ennen kuin maamme keskeiset somevaikuttajat ja yksi hallitukseen kuuluva oppositiopuolue ehtivät puuttua tilanteeseen.
Uutissirkus, osasto “Ruoka, juoma, meno muu”
Alkoholijuomien nauttiminen Qatarissa pelattavien jalkapallokisojen aikana muuttuu yhä vaikeammaksi. Nyt oluet halutaan poistaa televisiokatsojienkin ulottuvilta.
Vantaan Kivistössä asuva Timo Timola paljasti varhain tänä aamuna olevansa erittäin tyytyväinen viime lauantaiseen baarireissuunsa, vaikkei olekaan kirjoittanut aiheesta ainuttakaan twiittiä.
Ankara pelko lihansyöntiin perustuvan elämäntavan tulevaisuudesta leviää erityisesti kovaäänisten miesten keskuudessa.
Suomalainen lainsäädäntö esti miestä pääsemästä baariin tänäaamuna, vaikka Uutissirkuksella oli tarkoitus lähettää livestriimi päivän tärkeimmästä tapahtumasta. Onnistuimme kuitenkin tekemään liveseurantaa tilanteesta koko päivän ajan. Miehen mukaan hallituksen pitäisi erota.
”Reilu kuukausi sitten oltiin niin pitkällä, että testasin konseptin perheeni kanssa joulupöydässä”, itäespoolainen ravintola-alan monitoimimies Yrjö Mättönen sanoo.
Tapaus sattui helsinkiläisen markkinointi- ja viestintätoimiston Zoom-juhlissa lauantaina aamuyöllä.
Myöhemmin myös Alkon valikoima uudistettaneen kokonaan maitopohjaiseksi.
”Meillä on markkinavalmiina särkylääkevodka, fluoripunaviini, melatoniinia sisältävä Irish coffee sekä ripulilääkeolut”, paljastaa työterveyslaitoksen SuuNappaa-tutkimuskonsortiota vetävä vanhempi neuvotteleva virkamies Heikki Nacka.
Kolme vuotta kestäneessä tutkimuksessa seurattiin yli tuhannen tuotantoeläimen matkaa syntymästä teuraaksi. Sen aikana havaittiin, että tuotantoeläimet uhraavat mielellään elämänsä suomalaisen ruokaympyrän ja kansalaisten tasapainoisen ravinnon varmistamiseksi.









