Press "Enter" to skip to content

Ruoka, juoma, meno muu

Qatarin tiukka vaatimus: Fifa vie oluet myös MM-kisojen TV-katsojilta

Alkoholijuomien nauttiminen Qatarissa pelattavien jalkapallokisojen aikana muuttuu yhä vaikeammaksi. Nyt oluet halutaan poistaa televisiokatsojienkin ulottuvilta.

Television ääressä mies olutpulloineen, kuvaruudussa jalkapalloa
Kuva: Jan Vašek/Pixabay

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajan Gianni Infantilon mukaan järjestö neuvottelee parhaillaan asiasta Qatarin viranomaisten ja kisajärjestäjien kanssa.

”Suhtaudumme Qatarin vaatimuksiin vakavasti ja olemme jo käynnistäneet keskustelun muun muassa Euroopan unionin kanssa, jotta sen parlamentti ja komissio kieltäisivät kaikkien alkoholijuomien myymisen ja käyttämisen mahdollisimman nopeasti”, Infantilo kertoo.

Myyntikielto alkaa
joulukuun alussa

Euroopan parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsola kertoi keskiviikkona Strasbourgissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että alkoholijuomien myyntikielto kaikissa EU:n jäsenmaissa on tarkoitus saada voimaan viimeistään joulukuun alussa.

Kielto päättyy suunnitelmien mukaan 20. joulukuuta eli vasta kaksi päivää loppuottelun jälkeen.

EU on aloittanut neuvottelut kaikkien jalkapallon MM-kisoihin osallistuvien maiden kanssa, jotta kielto kohtelisi tasapuolisesti kaikkien joukkueiden kannattajia.

Suomi heti valmiina
olohuonetarkastuksiin

Valtioneuvoston EU-asioiden osaston johtajan Kare Halloon mukaan Suomi on valmis ratifioimaan parlamentin asetuksen alkoholimyynnin kieltämisestä välittömästi, jos ja kun päätös tulee.

”Maavoimien valmiusyksiköt on jo hälytetty ja siellä ollaan valmiita tarjoamaan virka-apua kauppojen keskusvarastoille ja Alkolle, jotta transaktiot kauppoihin saadaan purettua ja pistettyä lukkojen taakse heti.”

Halloon mukaan rajavartiolaitos ja poliisiviranomaiset avustavat alkoholijuomien takavarikoimisessa television katsojilta. Käytännössä työ on tehtävä asunto kerrallaan, joten tehtävää varten poliisilaitoksiin rekrytoidaan tilapäisiä työntekijöitä jo tällä viikolla.

”Yleistä kutsua ei ole tarkoitus lähettää, vaan poliisilaitokset rekrytoivat ylimääräiset viinapoliisit metsästysseuroista ja erilaisista kristillisistä kansalaisjärjestöistä.”

Teksti: Matti Tervasalmi, Satiiriämpäri 2023 -kilpailija

Tamä juttu on mukana Satiiriämpäri 2023 -kirjoituskilpailussamme. Voittaja valitaan tammikuun puolivälissä Facebook-tykkäysten, -jakojen ja kommenttien määrän perusteella. Osallistu sinäkin! Palkintona ilmaisia ämpäreitä! Lähetä tekstisi kilpailulomakkeellamme tai lue ainakin kaikki #Satiiriämpäri2023-kisan jutut ja esitelmöi niistä ystävillesikin.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.