Varsinaissuomalainen mies onnistui täpärästi pidättäytymään Nato-kantansa muodostamisesta.
Tommosjärven Sanomien uutisointi nostatti kohun, koska seudun yrittäjien vuosikokousta käsitellyt juttu oli täysin virheetön. Lukijoiden järkytys aiheuttaa pysyviä muutoksia lehden toimitusrutiineihin.
Asiantuntijoidemme mukaan kaivosyhtiö Talvivaara ei olisi koskaan aloittanut toimintaansa, mikäli kaikki yhtiöön liittyvät päätökset olisi tehnyt ihmisen sijasta robotti.
Pääministeri Juha Sipilän (ps) hallituksen yksivuotisen Via Dolorosan kunniaksi hallituspuolueet saivat ensi vaiheessa sovituksi galluphyvitykset alkoholin jakeluun.
Ainakin yksi perheenisä loukkaantui vakavasti aamiaispöydässä sattuneessa keskustelussa, jossa hänen poikansa ylisti Suomen MM-hopeaa.
Suomen hallitus alkaa järjestää kaikki yleisistuntonsa Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa. Ratkaisu perustuu maahanmuuttoviraston tuoreisiin linjauksiin.
Hallituslähteidemme mukaan liikennenormien purkutalkoot edistäisivät työllisyyttä ja yrittäjyyttä.
Maassa lojunut lauta tuli käytetyksi uudelleen, vaikka siinä oli jo valmiiksi naula ja vaikka se oli katkaistu edellispäivänä omakotitalotyömaan sokkelin muuraustöiden helpottamiseksi.









