Press "Enter" to skip to content

Uusimmat

Länsimetro-osaaminen Kruunusiltojen valtiksi

Helsingin kaupunki selvittää parhaillaan, voitaisiinko siltoja lyhentää noin kymmenen prosenttia joko keskeltä tai niiden päistä. Mikäli Länsimetron oivalluksia hyödynnetään myös Kruunusiltoja rakennettaessa, hankkeessa voidaan saavuttaa mittavia säästöjä.

Kruunusillan toisesta päästä puuttuu pala
Länsimetron suunnittelussa tehty oivallus laitureiden lyhentämisestä voisi auttaa myös Kruunusiltojen kustannusarvion leikkaamisessa.

Jos kymmenen prosentin leikkaukseen päädytään, silloista pisintä eli Kruunuvuorensiltaa lyhennettäisiin noin 120 metriä.

Uutissirkuksen konsultointi- ja siltarumpuasiantuntija Uolevi Ahosen mukaan siltojen lyhentämiseen on lukuisia toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja.

“Länsimetroa varten lyhennettiin kaikkia metrojunia, jotta ne mahtuivat uudenkin rataosan laitureille. Samaa kikkaa voidaan soveltaa Kruunusiltoihin.”

“Mikäli silloista jätettäisiin metrin pituinen pala pois noin kymmenen metrin välein, niitä voitaisiin yhä käyttää liikenteeseen. Metrin aukon yli kyllä vielä loikkaa tai suhauttaa polkupyörällä tai raitiovaunulla, kunhan alkuvauhti on kohdallaan”, Ahonen arvioi.

Kruunusiltojen kustannusarvio on 259 miljoonaa euroa.

Kruunusiltojen rakentaminen Korkeasaaren kautta Hakaniemeen on välttämätöntä, koska Laajasalossa ja Kruunuvuorenrannassa asuu tulevaisuudessa jopa noin 50 000 asukasta, jotka kaikki haluavat päästä Helsingin keskustaan mahdollisimman nopeasti raitiovaunulla, polkupyörällä tai kävellen.

Sillat rauhoittavat keskustan vilinää, koska kaikki turistit siirtyvät keskustasta Kruunuvuorenrantaan ihailemaan uusia siltoja.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.