Istumatyöläisten ammattiliitto ITA tahtoo riveihinsä kaikki ne, joiden työajasta 90 prosenttia menee todistettavasti istumiseen. Uuden luokkajakoa syventävän toimielimen takaa löytyy osa Suomen Ekonomit -ammattiliiton paikallisyhdistyksistä.
Uutissirkus, teema tai asiasana “tulevaisuus”
Täydellinen tuho sinetöitiin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa, joka päätti, ettei mies saa ajaa autolla Helsingin keskustan alitse.
Jääkiekon MM-kullan herättämä riemu alkoi vähentyä eilisiltana Kaisaniemen kansanjuhlan ollessa vielä käynnissä. Seurasimme hetki hetkeltä miten suomalaiset palasivat arkisiin mielialoihinsa.
Sotaharjoituksissa saavutetut tulokset ovat olleet niin lupaavia, että osa tulevaisuuden hävittäjähankinnoista korvattaneen diskopalloilla.
Helsingin Kulosaaressa asuva Julle Mandariin on Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2019 -kisan voittaja. Hänen juttunsa varhaiskasvattajien ahneudesta keräsi kilpailun kestäessä 3137 Facebook-tykkäystä.
Puhemies Paula Risikon (kok.) toimenpidealoitteella yritetään puuttua syntyvyyden laskuun ja sen valtiontalouteen kohdistuviin vaikutuksiin.
Suomi aikoo kieltää piereskelyn maailman ensimmäisenä maana. Hallitus saavutti asiasta laajan konsensuksen varhain viime yönä.
Jos Euroopan unionin kesäaikakäytännöstä luovutaan, kaikkein mieluisin vaihtoehto Suomelle olisi siirtyminen keskiaikaan.
Mikäli Suomi alkaa käyttää gregoriaanisen kalenterin sijasta juliaanista, Sote-ratkaisun päätöksentekoon saadaan 13 vuorokautta lisäaikaa ja maakuntavaalit voidaan pitää ajallaan.
Tyhjää haluavien tulisi jatkossa ilmoittautua kerran viikossa uusissa tyhjyydenhoitokeskuksissa, joita perustettaisiin jokaiseen suomalaiseen maakuntaan.