Hallituksen tilaama konsulttiselvitys esittää, että kilpailukykyä edistetään karsimalla tehottomat sanat pois suomen kielestä. Ensimmäisenä leikkauslistalla on sana anteeksi.
Tommosjärven kunnanviraston hallinnon ja palveluiden järjestämisen toimialueelta paljastui myöhään eilisaamuna yksi alle 45-vuotias virkamies. Häntä epäillään myös naiseksi.
Hallitus on määritellyt älypuhelinkokouksessaan julkisten väylien junailu-, autoilu- ja kävelymaksuluokat. Luokkia on kolme ja niiden pohjana ovat väylien rakennus- ja ylläpitokustannukset.
Itäespoolainen kiinteistöhuolto ilmoitti tänään laajentavansa palveluvalikoimaansa tehokkaan ja nopean laskutuksen ulkopuolelle.
Mies esittää, että hänet siirretään kokonaan valtio-omisteisen yhtiön hallinnoitavaksi. Uusi yhtiö huolehtisi miehen perustoimeentulosta ja veronmaksukyvyn ylläpidosta.
Jotta koululaiset välttäisivät huhtikuisen aamuväsymyksen ja univaikeudet, eduskunta ottaa pikimmiten käsiteltäväkseen lakiehdotuksen, joka porrastaa kesä- ja talviaikaan siirtymiset.
Ohjelmistotalon myyntiassistentti järkyttyi ensimmäisenä työpäivänään, kun hänen pöydälleen oli täysin yllättäen ja pyytämättä ilmestynyt läppäri, matkapuhelin ja niiden käyttöohjekirjanen.
Suomalainen kirurgiryhmä on ensimmäisenä maailmassa onnistunut irrottamaan älypuhelimen 15-vuotiaan tytön kädestä.
Hallitus päätti kehysriihessään myöntää 84 miljoonaa euroa avustusta pääkaupunkiseudun Raide-Jokerille ja 71 miljoonaa Tampereen ratikalle.









