Mikäli jokaiseen suomalaiseen ravintolaan sijoitettaisiin kesäkuun alussa sosiaalisia tilanteita tarkkaileva etäisyydenmittaaja, kaikista aukiolorajoituksista voitaisiin luopua.
Viereisellä pyörätiellä pyöräillyt mies onnistui viime hetkellä havaitsemaan, että hän ei joudukaan väistämään autoa. Myös kaksi jalankulkijaa yllättyi vakavasti voituaan jatkaa kulkuaan jalkakäytävällä.
Uutissirkuksen kyselyssä opettajat kokivat lähiopetuksen ongelmiksi muiden muassa mute-nappulan puutteen ja päällyshousujen käyttöpakon.
Suomalainen lehdistönvapaus on selvästi rajoittunut, luoteissatakuntalainen somevaikuttaja Ilkka Raitaniitty arvioi.
Suomessa on nyt todettu 1,2 miljoonaa koronapandemian maallikkoasiantuntijaa. Eilisen jälkeen uusia asiantuntijatapauksia on löydetty miltei 120 000.
Pääsääntö on, että suuremmissa kuin kymmenen hengen ryhmissä tapahtuvaa intiimiä vuorovaikutusta suositellaan vältettäväksi.
Puolueiden puheenjohtajat sulkeutuvat toukokuun ensimmäisenä päivänä etäyhteyksien taakse someen. Uutissirkus kokosi listan sosiaalisen median palveluista, joita kannattaa välttää, jotta ei kohtaa omista näkemyksistään poikkeavia mielipiteitä.
Luoteissatakuntalainen mies aikoo haastaa Twitterin, Yleisradion ja Suomen valtion oikeuteen, koska hallitus ei ole jo kaksi kuukautta sitten toiminut hänen eilen illalla esittämänsä näkemyksen mukaisesti ja joko avannut tai sulkenut kouluja.
Koronavappuvalmistelut kannattaa aloittaa heti alkuviikosta. Mikäli sisustat kotisi Helsingin Ullanlinnanmäeksi, voit viettää vappuasi perinteiseen tapaan!
Päijäthämäläinen kampaamoalan yrittäjä Eila Kekkilehto sai 2400 euron tuen samaan aikaan kun etelähelsinkiläinen konsulttiyritys jäi täysin vaille anomaansa sataatuhatta euroa.








