Puolueen epäillään juottaneen kannattajilleen ulkomaalaistaustaista kahvia ja siirtäneen sitä hankkimalla varojaan afrikkalaisille.
Turvatarkastuksiin sisältyy läpivalaisinlaite, kuusitoista muovikaukaloa ja kaksi kiireen karaisemaa turvatarkastajaa. Lisäksi pakkauksen mukana tulee narukäytävälabyrintti, johon voi asettautua jonottamaan.
”Jos vain pääministeri suosittelee kasvomaskeja, en ryhdy vieläkään käyttämään niitä”, hyvinkääläiseltä liikenneasemalta kahvikuppinsa äärestä tavoittamamme Timo Virtakumpu, 54, kiteyttää.
”Poliisi näköjään auttaa vain tietyntyyppisiä ryhmiä saamaan sanomalleen mahdollisimman suuren julkisuuden,” luoteissatakuntalainen somevaikuttaja Ilkka Raitaniitty kritisoi.
Ohjelmaan sisältyy 120-minuuttinen kättelyosio, johon kansa voi älypuhelimillaan striimata kättelyitään eri puolilta Suomea. Enintään viiden hengen kättelyt ovat mahdollisia, jos kättelijät käyttävät maskia ja suojahansikkaita.
Valkoposkihanhista saatavalla energialla voitaisiin korvata sekä turvetuotanto että kaikki muutkin fossiiliset polttoaineet.
Uutissirkuksen työryhmä vietti 15 vuorokautta baarissa ja kokosi ohjeet vastuulliseen bilettämiseen. Iltojen edetessä löytyi myös kaikkein parhaiten turvavälin säilyttämiseeen sopiva iskurepliikki. Bailaamisesi yksinkertaistuu huomattavasti, kun seuraat näitä ohjeita.
Kaikkein yllättyneimpiä ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja työministeri Tuula Haatainen (sd.), joiden mukaan hallitus ryhtyy selvittämään asiaa, jotta kaikki voi jatkua kuten aiemminkin.
Katsekontaktit kanssa-autoilijoihin ja viisaampi väistää -ajattelu auttaisivat vähentämään liikennekuolemia etuajo-oikeutetuilla väylillä.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n ehdotus palkanalennuksista sai riemuitsevat väkijoukot kaduille heti aamupäivällä.









