”Hän on osoittanut johtamistaitonsa toimimalla näinkin pitkään näinkin haasteellisen puolueen puheenjohtajana”, arvioi Uutissirkuksen kuntavaali- ja markkinointiasiantuntija Uolevi Ahonen.
Uutissirkus, teema tai asiasana “Helsinki”
Täysin sähköpotkulaudaton paikka löytyi sunnuntai-iltapäivällä Aurinkolahden jäältä.
Urheiluhallien sinnikkäät puolustajat ovat saamassa torjuntavoiton Pirkkolan liikuntahallin tulevaisuuden yllä pitkään leijuneesta uhasta. Hallia on uhannut sen luontaiselle esiintymisalueelle hallitsemattomasti levinnyt metsäluonto, joka ollaan vihdoin saamassa kuriin.
Usean miehen joukko tuikkasi tuleen kaksi iltapäivälehteä myöhään eilen illalla. Poliisi ei kyennyt puuttumaan tilanteeseen.
Tapaus sattui Itä-Helsingissä viime perjantaina, ja sillä on useita silminnäkijöitä.
Viereisellä pyörätiellä pyöräillyt mies onnistui viime hetkellä havaitsemaan, että hän ei joudukaan väistämään autoa. Myös kaksi jalankulkijaa yllättyi vakavasti voituaan jatkaa kulkuaan jalkakäytävällä.
”Uutta strategiaa ohjaavat päihdeongelmien juurisyyt, joihin kuuluvat esimerkiksi kaupunkilaisuus, kasvissyönti ja polttomoottoreista vieraantuminen” sanoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Mika Hamppunen.
14-vuotiaan tytön epäillään käyttäneen pyöräilykypärää Koillis-Helsingissä. Tapaus sattui Malmitalon lähettyvillä puoli kolmen aikaan iltapäivällä.
Täydellinen tuho sinetöitiin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa, joka päätti, ettei mies saa ajaa autolla Helsingin keskustan alitse.
Tapaus sattui eilen illalla Helsingin demareiden valtuustoryhmässä ja sitä jäivät suremaan ylipormestari Jan Vapaavuori (kok.) ja rakennusliike Lemminkäinen.