Suunnan kielen muutokselle antoi keskiviikkona Yle, jonka uuden päätoimittajan nimike ei ole päätoimittaja vaan uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja.
Uutissirkus, teema tai asiasana “naiset”
Tapaus sattui itäespoolaisella kuntoilureitillä myöhään alkuillasta. Tervehditty mies voi olosuhteisiin nähden hyvin.
Raju tapahtumasarja sai alkunsa maanantaina yksityiskodissa Karkkilassa.
Lähes neljän miehen ja yhden naisen epäillään loukkaantuneen vakavasti heidän luettuaan poliisin ennakkotietoja parantuneesta katuturvallisuudesta.
Asiantuntijamme mukaan aktiivisesti ostoksia tekevillä naisilla havaittiin erittäin korkea pohjelihasten maitohaponsietokyky. Tämä voi selittää miesten nopean väsymisen pitkäkestoisen ostosreissun aikana.
Kansanedustajan julkisuudesta keräämien tietojen mukaan homoseksuaaleja ei syntyisi, mikäli heteroseksuaalinen käyttäytyminen onnistuttaisiin kitkemään pois.
Kymmenkunta kantarellia on saanut uuden, onnellisen omistajan. Poikkeuksellista asiassa on se, että sienet löysi metsästä länsisuomalaistaustainen miespuolinen henkilö.
Poliisin arvion mukaan tänä vuonna on ollut tutkinnassa lähes tuhat raiskausepäilyä, joissa epäitynä on mies, toteaa oikeusministeri Jari Lindström (ps).
Perniöläismies havaitsi sieniretkellään epäilyttävän näköistä parveilua taajaman läheisyydessä.
Yhä useampi vaimo on jättänyt jatkuvan nalkutuksen ja jonninjoutavan kälätyksen, koska ei somekiireiltään ehdi avata suutaan.