Keski-ikäinen mies loukkaantui havaittuaan sateenkaaren väreihin maalatun suojatien eilen Turun Itäisellä Rantakadulla.
Uutissirkus, teema tai asiasana “naiset”
Mies syventyi piakkoin ensi-iltansa saavan Uppo-Nalle -lastenteatteriesityksen kommentointiin niin tarmokkaasti, että ei ennättänyt viikkoon kirjoittaa ainuttakaan koronatutkijoita, Greta Thunbergiä tai maahanmuuttajia panettelevaa somepäivitystä.
Uutissirkuksen hetki sitten saamien tietojen mukaan valmisteilla olevat liikkumisrajoitukset eivät pysäyttäisi suomalaisten sukupuolielämää.
Pääsääntö on, että suuremmissa kuin kymmenen hengen ryhmissä tapahtuvaa intiimiä vuorovaikutusta suositellaan vältettäväksi.
Koululaisille tutut MOVE-mittaukset tulevat pakollisiksi myös kaikille aikuisille, koska heistä vain viidennes liikkuu tarpeeksi.
Viidessä kunnassa asenteita on enemmän kuin ihmisiä.
Se oli tavallinen toukokuinen lauantai. Silloin Joonas, 30, ymmärsi, että perheen työnjako ei mennyt tasan. Nyt hänen kehittämänsä perhearkisovellus herättää kiinnostusta ympäri maailmaa.
Jääkiekon MM-kullan herättämä riemu alkoi vähentyä eilisiltana Kaisaniemen kansanjuhlan ollessa vielä käynnissä. Seurasimme hetki hetkeltä miten suomalaiset palasivat arkisiin mielialoihinsa.
“Kelkkailu johtaa molemmat sukupuolet lähemmäksi toisiaan. Se tulee lisäämään avioliittojen lukumäärää ja sen kautta edistämään reippaan ja rotevan sukupolven kehittymistä.”
Imatralainen Impi Vihanen, 73, on kehottanut twittissään seuraajiaan kirjoittamaan #Eimuakaan, sikälimikäli heitäkään ei ole milloinkaan millään tavalla ahdisteltu.