Myöhemmin myös Alkon valikoima uudistettaneen kokonaan maitopohjaiseksi.
Uutissirkus, teema tai asiasana “markkinointitoimeliaisuus”
Turvatarkastuksiin sisältyy läpivalaisinlaite, kuusitoista muovikaukaloa ja kaksi kiireen karaisemaa turvatarkastajaa. Lisäksi pakkauksen mukana tulee narukäytävälabyrintti, johon voi asettautua jonottamaan.
Omasssa kodissa vietettävät perhelomat ovat räjäyttäneet matkailuyritys HuijaTravelsin liikevaihdon.
”Itävallan-reissuun verrattuna lomamme tuli yli puolet halvemmaksi”, espoolainen perheenisä Aki Kekkola myhäilee.
Puheenjohtaja nimitti itsensä poliisiylijohtajaksi eilen järjestämässään huutoäänestyksessä. Hän haaveilee ryhtyvänsä myös valtakunnansyyttäjäksi ja korkeimman oikeuden presidentiksi.
Edellisvuosien tapaan kaupat eivät itsekään malttaneet odottaa alennusmyyntien alkamista, vaan potkaisivat ne näyttävästi käyntiin jo reilusti ennen joulua.
Huuhkajien jalkapallotykki Teemu Pukki on valittu Kotkan pormestariksi. Kaupunginjohtajasta ja muusta johdosta tulee hänen alaisiaan.
Tähän mennessä kukaan alle 29-vuotias ei ole saanut päättää voittajasta. Päijäthämäläinen 11-vuotias poika ilmaisi tahtonsa päästä valitsemaan Finlandia Junior -palkinnon saaja varhain tänä aamuna.
Adolf, 56, ja Eva, 33, Hitlerin rakkaustarina oli monella tapaa hyvin perinteinen. He kohtasivat Adolfin työpaikalla.
Sami, 39, ei ollut vielä viime torstaihin mennessä kuullutkaan, että suuri suomalainen kirjailija valmisteli suurta suomalaista näyttelijää käsittelevää teosta.
Ilmaisten ämpäreiden kuluttajamyyntiin erikoistuneen Better Get a Bucketin arvioitu tulos ylittää ensimmäistä kertaa 15 miljoonan euron rajan ja liikevaihtoennustekin oli yli 100 miljoonaa.









