Audi-mies paljasti ajatuksensa vaimolleen eteläsuomalaisella liikenneasemalla varhain tänä iltana. Kyseessä on tiettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen kerta, kun Audin omistava mies on arvioinut autoilutaitonsa näin mitättömiksi.
Uutissirkus, teema tai asiasana “autoilu”
Eliitin käytössä on jo useita vuosia ollut tunneli, joka ulottuu Espoosta pitkälle Helsingin itäisiin osiin. Tunnelin havaitsi sattumalta työmatkalainen, joka kohotti katseensa hetkeksi autonsa kojelaudasta.
Helsingin Esplanadilla voi ensi kesänä ihastella autoja pitkän tauon jälkeen. Edellisen kerran autoja Esplanadin ympäristössä nähtiin noin sadasosasekunti sitten.
Turku Centerin eli entisen Turun ydinkeskustan uusi pysäköintilaitos on palkittu vuoden elinkeinomyönteisenä kädenpuristuksena. Palkinnon myönsi Toriparkin puuhamiesten kestitysjaoston saunaklonkku Hessu Vaisteensalmela nyt kymmenettä kertaa.
Espoon Hevonkuusistossa asuva mies loukkaantui vakavasti Helsingissä eilen iltapäivällä sattuneessa päätöksenteossa.
Turussa vuonna 1229 käynnistynyt julkisen liikenteen suunnittelu etenee. Kaupungista tihkuneiden tietojen mukaan Turun joukkoliikenne hoituu tehokkaimmin henkilöautoilla.
Silminnäkijöiden mukaan mies pyöräili lähes kolmen kilometrin matkan kotoaan Vöyrinkaupungista Vaasan Kivihakaan.
Kyseessä on uusi jalkakäytävien talvihoidon Suomen ennätys. Miehen tulos, 574 cm, rikkoi aiemman ennätyksen miltei kahdella metrillä.
Miehen isä aikoo haastaa sähköajoneuvojen valmistajat oikeuteen, koska sähköautot eivät pidä ääntä.
Pahimmassa riskiryhmässä ovat noin 18-vuotiaat miehet. Uutissirkuksen maakuntakirjeenvaihtaja selvitti tilannetta Kemissä, Muhoksella ja Nakkilassa.









