Eliitin käytössä on jo useita vuosia ollut tunneli, joka ulottuu Espoosta pitkälle Helsingin itäisiin osiin. Tunnelin havaitsi sattumalta työmatkalainen, joka kohotti katseensa hetkeksi autonsa kojelaudasta.
”Näin sellaisen ison M-kirjaimen, ja mietin, että mitähän se mahtaa tarkoittaa. Pysäköin auton jalkakäytävälle ja menin luonnostaan uteliaana tarkistamaan”, Länsi-Herttoniemestä Keilaniemeen päivittäin autoileva diplomi-insinööri Valtteri Koski-Uoma kertoo.
”Ja jumankauta, maan alla oli jättiläismäinen ökyhalli, ja sieltä kulki valtavalla vauhdilla junia itään ja länteen.”
Ökyhallin seinälle oli kiinnitetty kartta, josta Koski-Uoma havaitsi, että samanlaisia tiloja oli useita ympäri Espoota.
Muutaman seuraavan päivän aikana hän löysi salaisen tunneliverkoston sisäänkäyntejä Keilaniemestä, Tapiolasta ja jopa Kivenlahdesta.
”Ne olivat korkeita tiloja ja niissä oli vaikka mitä koristeita, ei kai eliitti muutoin niissä niin viihtyisikään.”
Koski-Uoma sai myös selville, että eliitti on junaillut salaisen tunneliverkostonsa toteuttamiseen sekä kaupungin että valtion rahaa.
Koski-Uoman saamien tietojen mukaan eliitti pystyy käyttämään tunnelia todella nopeaan siirtymiseen paikasta toiseen. Esimerkiksi Herttoniemestä Keilaniemeen pääsee tunnelissa kulkevalla junalla 21 minuutissa.
”Ei voi olla niin, että eliitti syöksähtää tunnelissaan tuon matkan pariinkymmeneen minuuttiin, kun minun Teslalla siihen kuluu aamuruuhkassa puolikin tuntia”, Koski-Uoma sanoo.
”Eliitillä jää siis joka päivä muihin asioihin 20 minuuttia enemmän aikaa kuin minulla. Vuodessa 4 000 minuuttia eli liki kolme vuorokautta”, hän päivittelee.
Koski-Uoma on viime aikoina alkanut itsekin harkita eliitin salaisen tunnelin käyttöä työmatkoihinsa, tunneleiden sisäänkäynneillä kun ei näyttänyt olevan minkäänlaista valvontaa.
”Tosin mikäli näin oikein, niissä maanalaisissa pikajunissa ei ollut ollenkaan autojenkuljetusvaunuja eikä ramppejakaan löytynyt tunneliverkoston ovilta.”