Eliitin käytössä on jo useita vuosia ollut tunneli, joka ulottuu Espoosta pitkälle Helsingin itäisiin osiin. Tunnelin havaitsi sattumalta työmatkalainen, joka kohotti katseensa hetkeksi autonsa kojelaudasta.
Uutissirkus, teema tai asiasana “Espoo”
Liito-oravat kasvattavat pesintäänsä Helsingissä ja Espoossa – uhkaavat vakavasti kaupunkiympäristöä

Liito-oravat ovat vahvistaneet uuden yleiskaavansa. Kaavaa ohjaa kasvustrategia, jonka mukaan pääkaupunkiseudulle toteutetaan joka vuosi kymmenen tuhatta uutta pesää liito-oraville.
Metsän eläimet olivat tyrmistyneitä, kun historiallisesti arvokkaaseen maisemaan iskettiin Espoon kaupunki. Eläinten mukaan Espoo on myös vaara niiden liikkumiselle.
Mikäli puolet kaikista vanhoista metrolaitureista siirretään Länsimetron asemille, Espoon suunnan junia voidaan pidentää.
Runsaat 30 000 espoolaista asuu kymmenen minuutin kävelymatkan päässä lähimmästä metroasemasta ja 74 000 pääsisi sinne pyörällä samassa ajassa.
Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan Espoon Matinkylässä asuvalla naisella on useita kohtalotovereita.
Jos Länsimetro toteutetaan ilman metrojunia, Espoo saa sijoitetuksi radan tunneleihin muiden muassa kahdeksantoista homekoulun oppilaat, hiihtoputken ja osan Länsiväylän henkilöautoista.
Mikäli Länsimetro onnistuu hyödyntämään barcelonalaisen Sagrada Familia -kirkkotyömaan laatujärjestelmää, se voidaan rahoittaa kokonaan matkailijoiden luomilla rahavirroilla.