Hallitus on hyväksynyt lakiesityksen, joka sallii autoilijoiden kannanhoidollisen metsästyksen. Hallitus perustelee muutosta kansalaisten kasvaneilla huolilla autoilijoista.
Uutissirkus, teema tai asiasana “autoilu”
Sipoon kunnan toiveiden mukaisesti Vantaan Korsosta Porvoon kautta Kouvolaan kulkeva Itärata alittaisi Sipoon 19 kilometriä pitkässä tunnelissa eikä alueelle tulisi ainuttakaan juna-asemaa.
Viitostiellä Lusin ja Mikkelin välillä on havaittu tapahtumahorisontin vääristymä, jonka seurauksena kitka ja ilmanvastus pienenevät. Tämä hankaloittaa ohituskaistojen käyttöä, kertoo toimitukseemme yhteyttä ottanut Mikael Pärinäinen.
Ellei avulias naapuri olisi sattumalta ollut samalla hetkellä helsinkiläisen taloyhtiön pihamaalla, Mika Partinmäki, 57, olisi saattanut joutua sairaalahoitoon. Voimakas allerginen reaktio iski töistään palailleeseen Partinmäkeen keskiviikkoiltana.
Mikäli pääkaupunkiin luotaisiin alueita, joilla saisi autoilla vain vähintään seitsemäntoista vuotta vanhoilla Corolloilla, päästöt vähenisivät kaikkein nopeimmin, arvioi asiantuntijamme.
Jeesuksen ennustetaan saapuvan laivalla Tukholmasta myöhään aamupäivällä. Hänen toisen tulemisensa arvioidaan ruuhkauttavan Esplanadin ja vaikuttavan erittäin kielteisesti Helsingin keskustan elinvoimaan.
Turun tunnin junalla ei pääsisi tunnissa Turkuun eikä se olisi juna, mutta muutoin ei ole kahta puhetta siitä, etteikö ratahanketta saatettaisi maaliin lähes alkuperäisessä muodossaan.
Autoilun aiheuttamista sosiaali- ja terveysongelmista vaietaan Suomessa yhä, selviää Irti autoista ry:n varhain tänä aamuna julkaistusta raportista.
Helsinkiläinen Auvo Korhonen, 89, kertoo olleensa omassa kodissaan tauotta jo lähes kolme viikkoa.
Panssarivaunun kokoista citymaasturiaan tänään neljättä kertaa tankkaamaan saapunut kuluttaja kehuu hinnanalennusta vuolaasti ja aikoo ottaa siitä kaiken hyödyn irti.









