Yhdysvaltain terveyshallinto FDA ryhtyy rajuihin toimiin liikalihavuuden poistamiseksi. FDA:n uudet otteet ylipainon vastaisessa sodassa saattavat koskettaa jopa kolmannesta Yhdysvaltain kansalaisista.
Helsingin Sanomien radiokriitikko Matti Ripatti on kirjoittanut Alivaltiosihteeri-ohjelmasta. Ripatti on havainnut Alivaltiosihteerin niin merkittäväksi, että hän on maininnut sen palstallaan jo kahdesti viidentoista vuoden sisällä.
Kiinteistölaitos on ryhtynyt voimakkaisiin toimiin Turun talouden elvyttämiseksi. Esimerkiksi pelkkä Aurajoen rantavalaistuksen sammuttaminen antaisi kaupungille vuosittain noin 8 000 euron elvytyksen.
Uutissirkus on päättänyt jatkaa marraskuun lopussa aloittamaansa työajansuunnittelujärjestelmäkokeilua. Kokeilu on yllättänyt positiivisesti sekä Uutissirkuksen johdon että työntekijät.
Suuruudenhulluus on otettu lentoaseman kehittämisen keskeiseksi lähtökohdaksi Oulussa. Tuoreen hanketyöryhmän mukaan Oulusta pyritään tekemään kasvava kansainvälinen lentokenttä.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on ryhtynyt kannattamaan sosialismia. Tämä kävi ilmi Pekkarisen avattua suunsa keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa Porissa viime lauantaina.
Rakennusliikkeet ja kaavoitusviranomaiset ovat kehittäneet joulukuusirodun, joka mahtuu kymmenesosaan perinteisen joulupuun vaatimasta tilasta. Keksintö hillitsee asuntojen hinnannousua, koska se mahdollistaa nykyistä tehokkaamman tilankäytön.
Lahden ja Helsingin välille avataan ultrahidas junayhteys. Se pidentää kaupunkien välistä matka-aikaa noin kahdeksalla tunnilla. Yhteydellä pyritään houkuttelemaan erityisesti yritysasiakkaita.
Yleisradion hallintoneuvosto on ryhtynyt reippaisiin toimiin Ylen talouden parantamiseksi. Kaksi hallintoneuvoston jäsentä on hankkinut tv-luvan. Tämä antaa yhtiölle vuositasolla 401,40 euron piristysruiskeen.

