Uutissirkus-julkaisun organisaatiouudistus on auttanut vähentämään lehden pääjohtajan ja päätoimittajan erektiovaivoja. Marraskuussa 2006 käynnistyneen uudistuksen viimeinen vaihe saatettiin päätökseensä eilen.
Organisaatiouudistuksen aluksi lehti teki työajansuunnittelujärjestelmäkokeilun, jonka aikana työntekijät tulivat töihin silloin kun heitä huvitti. Seuraavaksi työläisille teetettiin henkilökohtaiset töihintulosuunnitelmat. Uudistuksen aikana kaikki työntekijät vaihtoivat työpisteensä sijaintia 11 kertaa.
“Tämä vähensi johtomme erektiovaivoja 28%”, Uutissirkuksen toimittaja Uolevi Ahonen iloitsee.
“Touko-elokuussa toteutettu uudistuksen viimeinen vaihe puolestaan poisti omat erektiovaivani lähes kokonaan”, päätoimittaja Gilbert Granholm tiivistää.
Uudistuksen viimeisen vaiheen aikana yhtiö luopui teettämiensä henkilökohtaisten töihintulosuunnitelmien käytöstä. Kaikki julkaisun toimittajat tyhjensivät samalla uudet työhuoneensa. Uudistuksen myötä toimittajat saivat ryhtyä yrittäjiksi, joilta Uutissirkus ostaa materiaalinsa tarjouskilpailujen pohjalta.
“Esimerkiksi pääjohtajamme parantui kaikista vaivoistaan erektio-ongelmien vähenemistä koskevan uutissähkeen tarjouskilpailun kestäessä, Uolevi Ahonen mainitsee.
Toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana Uutissirkus ei ole julkaissut lainkaan uutta materiaalia. Lehden valitsema toimintatapa on osa organisaatiouudistusta ja se on herättänyt laajaa kiinnostusta mediataloissa ympäri maailmaa.
Be First to Comment