Peräseinäjokelainen Jorma Latomeri hieraisi tänä aamuna hämmästyneenä korviaan, sillä hän huomasi osuneensa radiotaajuudelle, joka lähetti miellyttävää ohjelmaa.
Uutissirkus, teema tai asiasana “media”
Suomen marsalkka Mannerheim ilmestyi sohjoon Itä-Tampereella viime lauantaina. Hänen piirteensä havaitsi kevään ensimmäistä västäräkkiä valokuvannut Juha Mäkihaka.
Sivustomme viisi vuotta sitten käynnistynyt ulkoasu-uudistus on valmistunut. Uutissirkuksen tietotekniikka-, layout-, koodaus- ja omakehusasiantuntija Uolevi Ahonen on kantanut päävastuun uudistuksesta.
Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan ulkoilureiteillä on sattunut kuluvana vuonna useita vastaavia tapauksia.
Vaarallisen matalat lämpötilat uhkaavat ihmisten henkeä tiistaina Espoossa, käy ilmi suomalaisista iltapäivälehdistä saamistamme ennakkotiedoista.
Tästä hetkestä eteenpäin kaikkia jo järjestettyjä ja vielä järjestämättömiä olympialaisia kutsutaan nimellä “Mynssenin olumppialaiset”.
Lumi-inferno viivästytti heti aamusta iltapäivälehtien otsikoiden klikkaamista. Pahin vastoinkäyminen koettiin pääkaupunkiseudulla, kun lumihiutale jäi kosketusnäytön ja sormen väliin.
Sauli Niinistön pitäisi luopua presidenttiehdokkuudesta, jotta hänet voitaisiin nimittää Kekkoseksi, arvioi enemmistö Uutissirkuksen kyselyyn vastanneista.
Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan Espoon Matinkylässä asuvalla naisella on useita kohtalotovereita.









