”Ensin tuli epäusko, sitten hätäännys ja lopulta paniikki. Miten veronmaksajien rahoilla voidaan kertoa tosiasioita parhaaseen katseluaikaan?” kuvailee MTK:n ylihakkuuneuvos Sakari Pölkky omaa kokemustaan.
Uutissirkus, osasto “Kotimaa”
Isänmaamme ystävälliset äidinkasvot loistavat kuvissa ja teksteissä kuin Naantalin aurinko.
Covid-testiin matkamies jo moni tietä kysyy Tauti saattaa tulla vaikka lähes yksin pysyy. Täytän oirearvion ja alan testiin ajaa Nenästäni etsittävä viruksen on majaa. Koronaa…
Pirkanmaalaismies joutui marraskuun ensimmäisessä räntäsateessa šokkitilaan, koska vanha selkeä laki joulu-helmikuun talvirengaspakosta ei enää ollut tuomassa hänelle turvallisuudentunnetta.
”Korona ei vaikuta millään tavalla itsenäisyyspäivän viettooni. Aamulla noustaan ja illalla mennään maate”, kiteyttää Hangossa asuva Olli Rahijoki, 54.
Lukan oli tarkoitus juhlistaa pian 30 kuukautta kestänyttä päiväkotiuraansa ensi perjantaina. Nyt Luka on päättänyt siirtää juhlansa uudenvuodenaatolle. Hän kertoi asiasta päiväkotiryhmänsä aamupiirissä varhain tänä aamuna.
Urheiluhallien sinnikkäät puolustajat ovat saamassa torjuntavoiton Pirkkolan liikuntahallin tulevaisuuden yllä pitkään leijuneesta uhasta. Hallia on uhannut sen luontaiselle esiintymisalueelle hallitsemattomasti levinnyt metsäluonto, joka ollaan vihdoin saamassa kuriin.
Tutkijat ympäri maailmaa hämmästelevät turkulaisnuorta, joka meni kaikkina viime viikon arki-iltoina nukkumaan jo iltakymmeneltä. Ilmiölle löytyy kuitenkin luonnollinen selitys.
”Jos vain pääministeri suosittelee kasvomaskeja, en ryhdy vieläkään käyttämään niitä”, hyvinkääläiseltä liikenneasemalta kahvikuppinsa äärestä tavoittamamme Timo Virtakumpu, 54, kiteyttää.
Uutissirkuksen työryhmä vietti 15 vuorokautta baarissa ja kokosi ohjeet vastuulliseen bilettämiseen. Iltojen edetessä löytyi myös kaikkein parhaiten turvavälin säilyttämiseeen sopiva iskurepliikki. Bailaamisesi yksinkertaistuu huomattavasti, kun seuraat näitä ohjeita.
Katsekontaktit kanssa-autoilijoihin ja viisaampi väistää -ajattelu auttaisivat vähentämään liikennekuolemia etuajo-oikeutetuilla väylillä.









