Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Virkamiesten nopeusennätys rikottiin Turussa

Sekä poliisihallitus että turkulaiset viranhaltijat ryhtyivät toimiin räjähtävällä nopeudella kansalaisten turvallisuutta uhanneen suojatien takia.

auto on pysätynyt suojatien eteen, yksi ihminen ylittää katua
Liikenteenohjauslaitteiden väritys kannusti virkamiehet ennennäkemättömään ripeyteen.

Poliisihallituksen ja turkulaisten virkamiesten tekemät aiemmat ennätysajat rikkoutuivat lähes kahdellasadalla vuorokaudella.

Turussa viranhaltijoiden joutuisia toimia on taannoin nähty mm. Luostarivuoren ja Puolalanmäen kouluissa, joskaan nuo toimet eivät liittyneet ajoratamaalauksiin. Niinpä aikaisemmin mitatut turkulaiset ennätysajat liikkuivat useissa vuosissa.

Poliisihallituksen läheisellä terassilla juottamamme lähteen mukaan poliisihallitus ryhtyy poikkeuksetta pikaisiin ja voimallisiin toimiin heti pienimpiäkin rikollisen toiminnan merkkejä havaitessaan.

”Tällä kertaa jouduimme ojentamaan Turun kaupunkia sähköpostitse laintulkinnallamme liikenteenohjauslaitteista”, nimettömänä pysyttelevä lähteemme kertoo.

Poliisihallituksen nimissä oleva aiempi toimintanopeusennätys oli 173 vuorokautta. Ennätys ei toki ole vertailukelpoinen tämänkesäisen Turun suojatietapauksen kanssa, koska se liittyi vain uusnatsistisen ryhmän lakkauttamisvaatimukseen.

Ajoratamerkintäkriisi alkoi, kun kaupunki maalasi Turun kaupunginteatterin edustalla sijaitsevan suojatien sateenkaaren väreillä. Tällaiset värit saavat helposti aikaan yliherkkyysreaktioita erityisesti nykyisiä oppositiopuolueita kannattavissa miehissä. Sateenkaaren värit on totuttu liittämään homouteen, eivätkä miehistä kovaäänisimmät halua, että kukaan olisi missään tekemisissä moisen asian kanssa.

Heteronormatiivisiin väreihin palautettu suojatie saatiin paikoilleen Turun Itäiselle Rantakadulle myöhään toissailtana reilusti alle 12 tuntia poliisihallituksen viestin vastaanottamisesta. Virkamiesten toimintanopeus lähestyy siis maailmanennätystasoa.

Monet turkulaiset ja etenkin Turun lähikunnissa asuvat autoilijat eivät edelleenkään kiinnitä ratin takana huomiotaan minkäänlaisiin suojateiden liikenteenohjauslaitteisiin, mutta asia ei lähteemme mukaan kuulu poliisihallitukselle tai Lounais-Suomen poliisille.



Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.