Päijäthämäläisen miehen epäillään olleen tyytyväinen hallituksen ja viranomaisten koronaviestintään. Tapaus raivostuttaa etenkin mediaa ja viestintäkonsultteja.

Lahden lähellä Hikiän ja Hennalan välimailla asuva Timo Virtanen, 54, totesi varhain tänä aamuna, että osaa toimia saamansa koronainformaation pohjalta.
”Olen jo vuoden verran välttänyt matkailua, baareja ja oleskelua isoissa joukoissa. Jos menen ihmisten ilmoille, kuten tänään töihin, laitan maskin ja desinfioin kädet.”
Virtasen raju väite:
Olen toiveikas
”Suomen tautitilanne on pysynyt aisoissa ja rokotettujen määrä kasvaa koko ajan. Olen aika toiveikas, vaikkei hallitus olekaan luvannut minulle ilmaista ämpäriä”, Virtanen sanoi.
”Koska teen työpäivän aikana töitä, en ole ennättänyt seurata ainuttakaan tiedotustilaisuutta enkä tarkkailemaan, mitä muut niistä ovat ajatelleet.”
Virtasen mukaan hän on ollut koronaviestinnässä lähes kokonaan median varassa.
”Ehkä onnistumisia voitaisiin korostaa enemmän, mutta ymmärrän, että etenkin iltapäivälehdille se on vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Siksi en koskaan niitä luekaan.”
Virtanen kertoi sopeutuneensa ajatukseen, että pandemian arkeen aiheuttamat rajoitukset voivat jatkua pitkään. Silti hän totesi etsivänsä elämäänsä myös riemullisia hetkiä.
”Aika moni virastokin etsi. Ne julkaisivat viime viikolla aprillipiloja ihan kiitettävästi, mistä olen iloinen.”
Viestintäkonsultti:
Virtanen on väärässä
Suomen viestintäkonsulttien keskusliiton markkinointipäivystäjä Mika Purnanen sanoo, että Timo Virtanen on täysin väärässä ja että hänen mielipiteensä on haitallinen ellei jopa suorastaan vahingollinen.
”Ei voi olla niin, että tahdottomasti vain tekee kuten faktaryöpyllä kuivasti ohjeistetaan”, Purnanen arvioi.
Etätyöpöytänsä äärestä tavoittamamme päällikkötoimittaja Tomi Click-Portto on samaa mieltä.
”Tällainen toiminta vaikeuttaa uutisointia, koska jos kaikki tekevät kuten on tarkoitus, ei kohta ole mitään uutisoitavaa”, Click-Portto toteaa.
”Ja nythän on niin, että viranomaiset ja hallitus eivät osaa viestiä”, Mika Purnanen täydentää.
Konsultti kaipaa
piristystä tiedotukseen
Viestinnän piristämiseksi Purnanen ehdotti heti aamun lehdet luettuaan, että hallitus tanssisi letkajenkkaa kahden metrin turvaväleillä kaikissa tiedotustilaisuuksissaan.
”Tällä esimerkillä kansa ymmärtäisi, mitä turvaväli tarkoittaa, ja että jos sitä noudattaa, niin vielä koittaa aika, jolloin on taas perinteisen letkajenkan aika.”
Purnanen on aikeissa myydä hallitukselle ja sairaanhoitopiireille parisataa muutakin ajatusta.
”Rokotteita pitäisi markkinoida sloganilla ’Mä rokotan, sä vältät taudin’. Aika hyvä, eiks olekin?”