Huoli Turun taudin kohtalosta heräsi, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi ratikkalinjan rakennettavaksi tält puolt jokke tois pual jokke. Turkulaismiehet Pentti Suurtalo ja hänen golfkaverinsa Matteo Hartelano ovatkin jo ryhtyneet voimallisiin toimiin Turun taudin säilyttämiseksi jälkipolville.
Uutissirkus, teema tai asiasana “kunnallispolitiikka”
Eteläsuomalaisen kansanedustajan paljastus on hämmentänyt hänen poliitikkokollegojaan. Edustajaa ei kuitenkaan vaalien tässä vaiheessa voida enää poistaa ehdokaslistoilta. Hän on ehdolla myös aluevaltuustoon, ja senkin tulevista kokouksista hän arvioi joutuvansa usein jäämään pois.
Kuntavaaliehdokas ehti pitää itseään hauskana lähes yhdeksän minuutin ajan ennen kuin havaitsi yleisön nauraneen, koska se kuvitteli hänen ajatuksiaan aprillipilaksi.
Tapaus sattui Luoteis-Satakunnassa alkuviikosta. Pahasti järkyttynyttä miestä hoidetaan tällä hetkellä useiden puolueiden kuntavaaliteltoilla.
Mikäli pääkaupunkiin luotaisiin alueita, joilla saisi autoilla vain vähintään seitsemäntoista vuotta vanhoilla Corolloilla, päästöt vähenisivät kaikkein nopeimmin, arvioi asiantuntijamme.
Tuplasti Olkiluoto 3:n tehoinen voimalaitos louhitaan kallioon Särkänniemen huvipuiston alle. Voimalan vierailukeskus sijoitetaan entiseen delfinaarioon.
Helsingissä on 2000-luvun puolivälissä enemmän puita talojen seinissä kuin metsissä. Uudet kaupunkisuunnittelun periaatteet tukevat Helsingin tavoitetta julistautua vuonna 2022 Euroopan luontokatopääkaupungiksi.
Kunnan- ja kaupunginvaltuustojen jäsenistä sata prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Tulos on yllättänyt rajusti sekä äänestäjät että useat valtuutetut. Jopa monet kansanedustajat ovat johdonmukaisesti vaienneet taustastaan koko elämänsä ajan.
Eteläsuomalaisen kuntapoliitikon pojan epäilleen syöneen kansan varoilla jo lähes kahdeksan vuoden ajan.
Kansalaiset ovat ilahtuneet kuntavaalien siirtämisestä. Enemmistö heistä haluaisi siirtää vaalit baariin.








