Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Unohti aprillipäivän – Luuli olevansa hauska

Kuntavaaliehdokas ehti pitää itseään hauskana lähes yhdeksän minuutin ajan ennen kuin havaitsi yleisön nauraneen, koska se kuvitteli hänen ajatuksiaan aprillipilaksi.

Piirros: harmaatukkainen mies puku päällä sormi pystyssä
Kuva: OpenClipart-Vectors/Pixabay

Tapaus sattui hallituspuolueeseen kuuluvan poliitikon vaalitilaisuudessa varhain tiistai-iltapäivänä. Kuntavaaliehdokkaan mukaan hänelle ei kampanjatelttansa edessä seisoessaan tullut mieleen, että aprillipäivä oli meneillään.

”Kun yleisön alkoi nauraa puheilleni, minua harmitti, että en striimannut tapahtumaa. Tunnelma tuntui nousevan todella kattoon, melkein kuin olisin villisti tanssinut. Vasta kun useampi ihminen sitten kätteli minua ja toivotti hyvää aprillipäivää, ymmärsin, että yleisö oli käsittänyt keskeiset teemani täysin väärin”, kertoo ehdokas, joka haluaisi nimensä julkisuuteen.

Poliitikko loukkaantui lievästi, mutta sai ensihoitoa useilla keskustelupalstoilla, joilla ryhdyttiin välittömästi vaatimaan mm. aprillipäivän kieltämistä ja hymyilyn muuttamista luvanvaraiseksi.

Poliisi vieraili vaaliteltalla, mutta ei nykyisen lainsäädännön puutteiden vuoksi kyennyt pidättämään ketään yleisön edustajaa.

Uutissirkus seuraa tilanteen kehittymistä hetki hetkeltä tai jotain.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.