Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Kansanedustajan yllättävä lausunto: ”En ehkä ehdi kunnanvaltuuston kokouksiin”

Eteläsuomalaisen kansanedustajan paljastus on hämmentänyt hänen poliitikkokollegojaan. Edustajaa ei kuitenkaan vaalien tässä vaiheessa voida enää poistaa ehdokaslistoilta. Hän on ehdolla myös aluevaltuustoon, ja senkin tulevista kokouksista hän arvioi joutuvansa usein jäämään pois.

puheenjohtajan nuija
Kuva: Arek Socha / Pixabay

”Täysin vastuutonta toimintaa”, arvioi myöhään eilen illalla tavoittamamme kansanedustajan puoluetoveri, joka toimii edustajatehtävänsä lisäksi aluevaltuustossa, oman kotikuntansa kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa sekä kahdessa lautakunnnassa, Säästöpankin isännistössä, Osuuspankin ja Osuuskaupan edustajistossa, kirkkovaltuustossa, lähikoulunsa johtokunnassa ja kahden urheiluseuran hallituksessa. Lisäksi hän johtaa omaa yritystään ja on aktiivinen myös agilityseurassa, riistanhoitoyhdistyksessä, vesiosuuskunnan ohjausryhmässä ja maanpuolustuspiirin kurssivääpelikurssien kouluttajana.

”Täysin mahdotonta olisi hoitaa kunnanvaltuustopestiä ilman monipuolisia eri alojen verkostoja. Luottamustehtävät tukevat toisiaan: esimerkiksi kotikuntani kaavoituspäätökset olemme jo monta vuosikymmentä valmistelleet Osuuskaupan edustajiston kokousten kahvitauolla.”

Perhettään haastattelemamme puoluetoveri on omien sanojensa mukaan tavannut viimeksi maaliskuussa 2022.

”Siinä korona-ajan loppupuolella se taisi olla. Juuri olin tulossa kirkkokahveilta, kun ex-vaimoni toi minulle lapsen, joka vaati päästä pulkkamäkeen, vaikka olin aivan selkeästi sanonut, että nyt isin pitää mennä puhumaan meidän puolueen kevätkokoukseen.”

Sekä kansanedustaja että hänen puoluetoverinsa haluaisivat nimensä julkisuuteen. Uutissirkus seuraa tilannetta hetki hetkeltä tai jotain.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.