Järkytys ja kauhun hetket viipyilivät kankaanpääläisen pariskunnan omakotitalossa sunnuntaina, kun 67-vuotias mies alkoi ennalta varoittamatta puhua tunteistaan.
Uutissirkus, teema tai asiasana “perhe”
Virpojien ammattijärjestö pitää työnantajien palkankorotusesitystä nöyryyttävänä. Mikäli sopimusta ei synny, virpojien työnseisaus alkaa palmusunnuntaina ja jatkuu toisen pääsiäispäivän iltaan asti.
Äskettäin työpaikkaansa vaihtaneet vanhemmat aikovat viedä lapsensa päiväkotiin kuluvan vuoden kaikkina kuukausina.
Köyliöläinen mies väitti huoltoaseman kahvilassa, ettei hän koskaan ole nähnyt ainoatakaan sutta pihallaan tai kotinsa lähimetsissä.
Nordea-johtaja Riikka Laine-Tolonen arvioi, että asuntosäästäminen olisi hyvä aloittaa vasta syntymän jälkeen.
Päijäthämäläinen mies on onnistunut kävelemään norjalaisvalmisteisen syöttötuolin ohitse perheensä keittiössä ilman että olisi kolhinut siihen varvastaan.
Itähelsinkiläinen äiti haluaa poliitikot työelämään, vaikka osa-aikatöihin. Nyt moni poliitikko vieraantuu työelämästä jo puolueensa nuorisojärjestössä.
Onnettomuus sai alkunsa, kun tamperelainen Aamulehti ei ylistänyt meidän Jarnon, Jukan, Jarpin ja HP:n esiintymistä Vesilahden koululla.
Autoilu saattaa tuntua helpolta keinolta nuoren miehen rauhoittamiseen, mutta tuore tutkimus kertoo autosta voivan olla haittaa miehen kehitykselle.
Kohtuuhintaisen asunnon havaitsi ensimmäisenä työmatkallaan Helsingin Sanomia selannut nainen. Hän näki sanaparin kohtuuhintainen vuokra-asunto torstain Helsingin Sanomien sivulla A9.








