Tähän mennessä kukaan alle 29-vuotias ei ole saanut päättää voittajasta. Päijäthämäläinen 11-vuotias poika ilmaisi tahtonsa päästä valitsemaan Finlandia Junior -palkinnon saaja varhain tänä aamuna.
Adolf, 56, ja Eva, 33, Hitlerin rakkaustarina oli monella tapaa hyvin perinteinen. He kohtasivat Adolfin työpaikalla.
”Jos keitän kymmenen perunaa, minä ja eukko saadaan niistä neljä ateriaa. Jos teen pottumuusia samasta määrästä, molemmille jää nälkä, vaikka koko satsi syötäisiin kerralla”, Eino "Eikka" Kontkanen, 71, vaikeroi.
Se oli tavallinen toukokuinen lauantai. Silloin Joonas, 30, ymmärsi, että perheen työnjako ei mennyt tasan. Nyt hänen kehittämänsä perhearkisovellus herättää kiinnostusta ympäri maailmaa.
Ahkerasti loukkaantuva ja vastoinkäymisiään päivittäin Facebookissa jakava Pertteli Tuokkonen, 51, ihmettelee seesteistä lokakuutaan, joka on jo ehtinyt ajaa hänen perheensä mittaviin psyykkisiin ongelmiin.
14-vuotiaan tytön epäillään käyttäneen pyöräilykypärää Koillis-Helsingissä. Tapaus sattui Malmitalon lähettyvillä puoli kolmen aikaan iltapäivällä.
Täydellinen tuho sinetöitiin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa, joka päätti, ettei mies saa ajaa autolla Helsingin keskustan alitse.
Suomalaisten menestys näissä lajeissa on selkeästi huonompi kuin se olisi ilman radalle asetettuja aitoja ja esteitä. Tämä on harmittanut urheilijoita, valmentajia ja penkkiurheilijoita jo pitkään.
Jotta televisiointi eduskunnasta olisi houkuttelevampi, Uutissirkuksen maakuntakirjeenvaihtaja teki istuntoon uudet kysymykset. Niihin vastataan huutoäänestyksellä, johon saavat osallistua kaikki kansanedustajat.
Tapaus sattui eilen illalla Helsingin demareiden valtuustoryhmässä ja sitä jäivät suremaan ylipormestari Jan Vapaavuori (kok.) ja rakennusliike Lemminkäinen.









