Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Sauvakävelijä sai sakot tehottomasta liikuntasuorituksesta

Poliisin mukaan mies aiheutti yleistä ärsyyntymistä, koska ei hallinnut oikeaoppista sauvakävelytekniikkaa.

vanhus sauvakävelee sohjossa, poliisiauto ajaa ohi
Kemiläinen eläkeläismies koki eilen kauhun hetkiä, kun tavallinen päiväkävely päätyi poliisipartion puhutteluun.

Sen piti olla mukava ulkoilutuokio lenseässä räntäsateessa. Toisin kävi. 69-vuotias virkamiesveteraani Valamo Hiirumäki kuopsutteli menemään pitkin Kemin Nahkurinkatua, kun ohi ajamassa ollut poliisiauto yllättäen seisahtui Hiirumäen vierelle.

Kyllä kävellessä
pitää hikoilla

”Komensivat pysähtymään ja kysyivät, että mikäs mies ja millä asialla. Kerroin, että ihan tässä koetan kuntoilla, kun selkäkin tahtoo oireilla”, Hiirumäki tilittää.

Konstaapeli Pasi Morttelin mukaan Hiirumäki oli sauvakävellyt keskellä katukäytävää ja laiminlyönyt mahdollisten vastaantulijoiden huomioinnin. Muita liikkujia ei paikalla tuolloin ollut. Kävelysauvoja Hiirumäki oli virkavallan edustajan mielestä “raahannut perässään pitkin maata tehottoman oloisesti, kävelyvauhdin ollessa verkkaista”.

”Poliisin tehtävänä on suojella ja palvella tai jotain sinne päin. Itse tällaisena entisenä puulaaki- ja kolmosdivarikestävyysjuoksijana haluan rohkaista kansalaisia reippaan hikisiin kuntoilusuorituksiin”, Mortteli selostaa.

“Tämä on myös koko meidän poliisilaitoksen tahtotila. Jos näen reippaasti lenkkeilevän yksityishenkilön, pysäytän hänet ja mittaan sykkeen. Jos se on suositusten mukainen, annetaan palkinnoksi Poliisi haisee hyvälle -pinssi, jonka henkilö kiinnittää verkkapukunsa kaulukseen.”

Myös koirien
liikunnallisuutta
arvioidaan

Hiirumäki on saamistaan moitteista järkyttynyt, koska kävelysauvat ovat hänelle talviaikoina lähinnä tasapainoa parantava apuväline.

”Kun ei tässä olisi oikein varaa kaatua, sen verran on ikää ja lonkissa kulumat”, hän tuskailee.

Kemin poliisilaitoksen yli-intendentti Melkko Rynnelmäki sanoo, että konstaapeli Morttelin toiminnassa ei ole moittimista.

”Jos kansalaiset kuntoilisivat ahkerammin, jäisi heille vähemmän aikaa rötöstelyyn ja asiattomaan oleskeluun. Ihan tässä ollaan yhteiskuntarauhan asialla”, hän kuittaa.

Tällä hetkellä poliisien tarkkailussa ovat sauvakävelijöiden lisäksi koirien kanssa lenkkeilevät. Erityistä huomiota kiinnitetään ihmisoletetun askeleen reippauteen ja siihen, miten paljon lenkin aikana suoritetaan juoksuosuuksia.

Osan valvonnasta hoitaa siviilipukuisten, päivystysvuorossa olevien virkamiesten joukko. Myös käveletyttävien koirien vauhtia tarkkaillaan, ja liiallisesta puunjuurikuseskelusta rapsahtaa lisäsakko joko koiralle tai omistajalle.

Teksti: Leena Kiveriö, Satiiriämpäri 2020 -kilpailija

Tämä teksti on mukana Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2020 -kirjoituskilpailussa. Osallistu sinäkin!

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.