Viimeksi Suomella on ollut enemmän hallituksia maaliskuussa 1940, jolloin valtioneuvoston lisäksi maata hallitsi Otto Wille Kuusisen johtama Suomen kansanhallitus. Nyt tuosta ennätyslukemasta ollaan vain yhden päässä.
Uutissirkus, teema tai asiasana “media”
Uutissirkuksen toimitukseen otti yhteyttä nimettömänä pysyttelevä tietolähde, eli iltapäivälehden erityinen toimittaja Timo (kok). Kutsumme Timoa tässä jutussa keksityllä nimellä Aapalan Timo.
Tilanne herättää aiheellista huolta valveutuneissa kansalaisissa.
Lähestyvän joulun alla joulupukin kansliasta ilmoitetaan, että joulupukki on antanut perustuslakivaliokunnalle viimeisteltäväksi määräyksen uudesta hallitusjärjestelystä Suomeen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) on nimittänyt itsensä Suomen uuden varjohallituksen pääministeriksi. Kohunimityksestä kertoivat ensimmäisenä maamme johtavat iltapäivälehdet.
Jokseenkin kaikkien muiden mielestä Rinteen ratkaisu on väärä.
Asia käy ilmi Uutissirkuksen tuoreesta tutkimuksesta, jossa testattiin kotimaisten televisio- ja radio-ohjelmien aiheuttaman myötähäpeän vaikutusta. Tutkimuksessa oli mukana hieman yli 6 000 suomalaista.
Valtakunnanuhriutujan toimisto on hukkua huolestuneiden kansalaisten yhteydenottoihin julkkispoliitikon pyydettyä anteeksi saamelaisilta.
Tähän mennessä kukaan alle 29-vuotias ei ole saanut päättää voittajasta. Päijäthämäläinen 11-vuotias poika ilmaisi tahtonsa päästä valitsemaan Finlandia Junior -palkinnon saaja varhain tänä aamuna.
Adolf, 56, ja Eva, 33, Hitlerin rakkaustarina oli monella tapaa hyvin perinteinen. He kohtasivat Adolfin työpaikalla.









