Kesällä pääsee Munkkiniemelle sekä laivalla että raitiovaunulla. Niinikään hevosella ja jalkaisin, kertoo Matkailulehti toukokuussa 1919 ja esittelee Helsingin uusimman lomakohteen, Munkkiniemen pensionaatin.
Uutissirkus, osasto “Kotimaa”
Isänmaamme ystävälliset äidinkasvot loistavat kuvissa ja teksteissä kuin Naantalin aurinko.
Keskisuomalainen mies korostaa, että hänen tekstinsä kielioppivirheettömyys oli pelkkää humalaisen tuuria.
Vantaalainen kerrostaloasukas syyttää tilanteesta taloyhtiön grillipaikalta levinnyttä makkarantuoksua.
Autotarvikeliikkeen varaosamyyjän äkillinen ilmaantuminen linjalle jo ensimmäisen merkkiäänen puolivälissä oli suistaa ratin takana istuneen Marko Koppisen moottoritieltä ojaan.
Tyttären vanhemmat hätääntyivät, koska tekoa ei edeltänyt minkäänlainen poikkeava käytös.
Pohjoissavolainen Kauko Hiipola, 57, aikoo valita omaksi sote-keskuksekseen Googlen. Hakukoneyhtiö on jo vuosia vastannut suurimmasta osasta hänen terveyspalveluitaan.
Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan ulkoilureiteillä on sattunut kuluvana vuonna useita vastaavia tapauksia.
Torniolaismiehen ja hänen vaimonsa epäillään tuoneen Haaparannasta Suomeen viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana 1460 kiloa nuuskaa, jonka he aikovat käyttää itse.
Vaarallisen matalat lämpötilat uhkaavat ihmisten henkeä tiistaina Espoossa, käy ilmi suomalaisista iltapäivälehdistä saamistamme ennakkotiedoista.
Runsaat 30 000 espoolaista asuu kymmenen minuutin kävelymatkan päässä lähimmästä metroasemasta ja 74 000 pääsisi sinne pyörällä samassa ajassa.









