Lehmänmunien sadosta on tulossa hyvä ja sitä on odotettavissa pitkään, tiedottaa Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK. Ensimmäiset lehmänmunahavainnot on jo tehty pelloilla ympäri Suomen.

Alku- ja loppukesästä viljelykset kärsivät poikkeuksellista kuivuudesta, mutta munat ovat selvinneet suorastaan poikkeuksellisen hyvin olosuhteisiin nähden.
Lehmänmunien kuoren väri saattaa vaihdella. Useimmiten se on valkoinen, mutta esimerkiksi keltainen kuori merkitsee sitä, että sen sisällä on Leghorn-lehmälajin poikanen. Vaaleansininen viittaa Suffolk-lehmälajiin. Helteen seurauksena monia muitakin sävyjä on havaittu tänä kesänä.
“Kaupunkilaiset ihmettelevät usein, että mitä ne pelloilla köllöttävät isot munat ovat”, naurahtaa MTK:n munaosaston vastaava asiantuntija Sixten-Eleven Ekpörf.
“Sehän kuuluu ihan yleissivistykseen tietää, että ne ovat lehmänmunia.”
Ekpörfin mukaan ihmisten ei kannata hämmentyä siitä, että sato on näin valtava. Lehmänmunat ovat selkeästi suurempia kuin esimerkiksi kananmunat. Kuten monet muutkin munat, myös lehmänmunat ovat kylmänarkoja, joten niistä huolehditaan siirtämällä ne traktoreilla viimeistään syyskuussa suojattuihin tiloihin.
“Navetoissa tarvitaan syksyisin paljon heinää, koska lehmien pesänrakennus ja haudonta-aika alkavat. Naaras- ja myös uroslehmät hautovat muniaan joulukuun alkuun asti. Joulun alla lehmänmunista kuoriutuu lehmänpoikasia, joita naaras- ja uroslehmät sitten yhdessä kasvattavat navetan suojissa talven yli”, Ekpörf täsmentää.
“Ja keväällä lehmät ja poikaset päästetään navetoista ulos virkistymään, jotta ne jaksavat taas munia loppukesästä.”
Teksti: Sirkku Selander, maakuntakirjeenvaihtaja
Hyvä ihminen,


